Hallitus 2020 esittäytyy

Hallituskausi on potkaistu käyntiin ja kaikki näyttää erinomaiselta vuodelle 2020! Meillä on monia tapahtumia suunnitteilla ja siksi olisikin mukavaa, jotta tietäisitte millainen porukka Lipidin rattaita tänä vuonna pyörittää.

Tässä Lipidi ry:n hallitusesittelyt vuodelle 2020.  


Salla Kinnunen Puheenjohtaja

Salla on 3. vuoden elintarviketieteiden opiskelija Viikissä. Hänet tunnetaan hänen innokkuudestaan ja positiivisesta asenteestaan Viikin kampuksella. Jos Lipidin fukseilla tai kenellä tahansa on kysymyksiä  tai ongelmia, niin usein Sallalta ratkaisu löytyy melkein kaikkeen. Hän  lähti Lipidin hallitustoimintaan mukaan, koska halusi oppia uutta ja yleisesti Salla  tykkää aina olla kaikessa mukana. Salla toimii tällä hetkellä Lipidin puheenjohtajana ja taustaa löytyy esimerkiksi varapuheenjohtajan ja emännän titteleistä aiemmilta hallitusvuosilta. Sallan tapaa myös HYAL:in kokouksissa pitämässä Viikin kampuksen opiskelijoiden puolia. Salla tykkää auttaa ihmisiä ja hänen tulevaisuuden haave on työskennellä kliinisen ravitsemustieteen puolella. Tällä hetkellä Salla  nauttii kuitenkin Lipidin tapahtumista ja erityisesti Lipidin urheilutapahtumista. Salla pyörittääkin Lipidin lenkkirinkiä ja muutenkin on erittäin urheilullinen.  Salla on monipuolinen, innokas ja luotettava ihminen, jonka kanssa ei ole koskaan tylsää. Tätä väitöstä tukee Sallan lempiruokakin, joka on yhtä kirjava kuin hän: Puurolautanen “miljoonien” päällisten kera.


 

Faisa Nieminen Varapuheenjohtaja

Faisa on Lipidin nykyinen varapuheenjohtaja. Tällä kolmannen vuoden opiskelijalla on meneillään myös kolmas vuosi hallitustoiminnassa, sillä aikaisemmin hän on toiminut isäntänä ja tiedottajana. Lipidi veikin mennessään jo heti fuksivuonna. Faisan sanoin hänellä oli alusta asti sellainen tunne, että Lipidissä on tosi hyvä yhteishenki, jota hän halusi lähteä kehittämään yhdessä muiden kanssa. Fuksivuodesta jäi käteen hienoja kokemuksia sekä ihana ystäväpiiri. Vapaa-aikaansa Faisa viettää mielellään ystäviensä kanssa erilaisissa opiskelijariennoissa. Tapahtuman luonteellakaan ei ole niin väliä, kun seura on hyvää. Pikkulaskiaisen Faisa mainitsee muodostuneen jo eräänlaiseksi perinteeksi, jonne lähdetään ”hyvällä mielellä ja hyvällä porukalla”, Tulevan elintarviketieteilijä Niemisen unelmaduuni ei ole vielä tarkalleen tiedossa, mutta muun muassa tuotekehitys tai laadunvalvonta voisi olla Faisaa kiinnostavia suuntauksia. Mielessä on käynyt myös oman yrityksen perustaminen, joka yhdistäisi sekä sisällöntuotantoa että elintarvikkeita tai ravitsemusta. Kenties kuulemme vielä joku päivä toimitusjohtaja Faisa Niemisestä! Entä mikä mahtaa olla Faisan lempiruoka? No, se on hiljattain ensimmäistä kertaa testattu tortillalasagne.


Maija Kumpulainen Sihteeri

Yhden vuoden huilitauon hallitustehtävistä pitänyt Maija on taas valmis tuomaan oman panoksensa Lipidin hommiin. Vapaa-aikansa Maija käyttää usein mitä hienoimpien luomusten tekoon oli kyseessä sitten käsityöt tai kokkaus. Tämä 3. vuoden elintarviketieteilijä kertoo labrojen ja kemian olevan opiskeluissa parasta ikinä! Labroissa Maija on ollut apuopettajan roolissa aivan korvaamaton apu niin professoreille kuin elintarvikekemian työohjetta pohtiville opiskelijoille. Tässä hyvin tuleekin esille Maijan luonteen parhaita puolia: rauhallisuus myös kiireisissä tilanteissa, ystävällinen ja auttavainen asenne, sekä halu syventää omaa osaamista niin asiasta kuin asiasta. Maijan käsissä Lipidin pöytäkirjat ja kokouseväät tulevat olemaan täyttä priimaa!  


Antti Pokkinen Taloudenhoitaja

Antti on toisen vuoden opiskelija, joka ei turhia nirsoile! Niin unelmatyöpaikkaan kuin lempiruokaankin pätevät samat seikat: kaikkea kokeillaan. Lipidin toimintaan Antti halusi mukaan voidakseen vaikuttaa ”joihinkin asioihin” (mitä ne sitten lienevätkään) ja ihan vain ollakseen mukana toiminnassa. Antilla on rohkeutta toimia kirstunvartijana ja kyky nähdä kokonaiskuva Lipidin tapahtumien menojen ja tulojen kohdalla. Hän tekee Exceleitä ja kehittää eteenpäin Lipidin talousasioita. 


Katri Korpunen Opintovastaava

Katri Korpunen toimii tämän vuoden hallituksessa Lipidin opintovastaavana ja on mukana Lipidin hallituksen toiminnassa jo toista vuotta peräkkäin samassa roolissa. Katri toimii järjen äänenä opintojen hämmentäessä ja hänelle voi myös kertoa ruusuja & risuja järjestetyistä kursseista mm. Katrin järjestämässä ”Viiniä & valitusta”- tapahtumissa. Katri vastaa myös Lipidin opintowikin ylläpidosta, mikä on tullut varmasti monelle meistä tarpeen opintojemme kiperinä hetkinä. Katrilta löytyy näkökulmaa ja kokemusta useaan asiaan ja hän toimii järjen äänenä Lipidin kokouksissa kun ajatukset lähtevät lentelemään. Opiskelijoiden oikeuksien ja sujuvien opintojen puolesta taisteleva Katri jatkaa kandin jälkeen ravitsemustieteen maisterin opintoihin. 


Kiia Heinonen Tiedottaja

Tämän vuoden tiedottajana toimii tokaa vuotta opiskeleva Kiia! Hän lähti mukaan Lipidin toimintaan tiedottajan rooliin, koska tämä on loistava tapa olla mukana viestimässä elintarvikkeista ja auttaa opiskelijoita pysymään kartalla kaikesta mitä tapahtuu niin kampuksella kuin sen ulkopuolellakin. Kiian unelmatyönä on asiantuntijarooli, jossa pääsee kehittämään firmaa eteenpäin. Hänellä on osaamista jo useammasta alasta ja tavoitteena olisikin linkittää nämä osatut asiat yhteen elintarviketieteiden kanssa. Kiinnostuksen kohteiksi kuuluvat muun muassa yrittäjyys, pakkausteknologia, elintarvikkeiden säilyminen ja ruokahävikin ehkäiseminen, terveysväitteiden virheellisen käytön estäminen markkinoinnissa ja elintarvikelainsäädännön noudattaminen. Vapaa-ajalla Kiian voi bongata Lipidin tapahtumien lisäksi Robot Uprising-robottihackhatonin tapahtumista ja kesällä Ranskasta viinitiloilta rentoutumasta. Hän on innoissaan Lipidin tulevista alkoholittomista tapahtumista, varsinkin peli-illoista! Kiian lempijälkiruoka on ranskalainen crème brûlée ja laadukas espresso sen kylkeen kerman rasvaisuutta taittamaan.


Theresa Natri PR-vastaava

Tessa on toista vuotta mukana hallituksessa ja nappivalinta Lipidin PR-vastaavaksi. Hänellä on nimittäin taito saada muutamalla sähköpostilla kaikki elintarvikeyritykset hukuttamaan Lipidi sponssilahjoihin. Viime vuonna Tessa oli mukana Lipidin toiminnassa isäntänä ja nappasi ”Vuoden Saparo”-arvonimen, joka ojennetaan ansioituneelle ja ahkeralle hallituksen toimijalle. Tessa ehtii muutenkin joka paikkaan ja harrastaa muun muassa ratsastusta, erikoisoluita ja pakkausmerkintöjen tutkimista. Tessan kanssa voi keskustella kaikista aiheista, nauraa vatsa kippuralla tai pitää hauskaa esimerkiksi PM-kisoissa. 


Liisa Pihlaja ETYO-lehden päätoimittaja

Liisa, joskus myös Lissuksi kutsuttu toisen vuoden opiskelija on ETYO-lehden tämän vuoden päätoimittaja ja samalla myös Lipidin hallituksen toimihenkilö.  Liisa on lähtenyt mukaan hallituksen toimintaan Lipidin hyvän yhteishengen innoittamana ja haluaa antaa oman panoksensa Lipidin toimintaan. Hänet tunnistaa herskyvästä naurusta ja maalaisjärjestä. Perjantaisin Liisalla on iso laukku sillä VR vie hänet melkein joka viikonloppu kotiin maaseudulle nautiskelemaan luonnon rauhasta. Tulevaisuudessa tuotekehitys ja laadunvalvonta ovat Liisan tähtäimessä. Elintarviketeollisuuden monista alueista etenkin meijeriala on kiinnostavin. Liisan lempitapahtumia ovat sitsit, joilla saa laulaa ja juoda ystävien kanssa hyvässä hengessä. Myös ekskursiot eli tutustumiskäynnit elintarvikealan yrityksiin ovat mukavia. Jäätelö maistuu Liisalle joka säällä. 


Hanna-Mari Saalo Liikuntavastaava

Hanni on toisen vuoden opiskelija ja Lipidin hallituksessa urheiluvastaavana. Vuosi 2020 on Hannin ensimmäinen kausi Lipidin hallituksessa. 
Hannilla ei ole unelmavirkaa eikä -työtä, mutta Hannin monipuolisen urheilutaustan (on harrastanut ainakin miljoonaa eri lajia), leipomisinnon (rentoutuu esim. leipomalla Runebergintorttuja) ja koirafaniuden (rakastaa kaikkia ja kaikkien koiria) ansiosta Hanni voisi tulevaisuudessa löytää ammatin yhdistäen nämä kolme asiaa. Vuonna 2019 Hanni oli mukana auttamassa monen tapahtuman järjestämisessä (leipoi esim. pre-Jellyihin maailman parhaat pullat). Hanni on himourheilija (ainakin ulkopuolisen silmissä) ja halusi ottaa urheilutoiminnan vastuulleen vuonna 2020. Liikuntavastaavana hän haluaa järjestää monipuolisia ja hauskoja tapahtumia.
Hannia näkee kaikissa tapahtumissa, mutta varmaan urheilutapahtumat on sen lempparit, sillä lähti urheiluvastaavaksi. Hanni syö koulussa ollessaan Unicafessa.  Toisinaan Hanni haaveilee hyvästä juureen leivotusta leivästä. Ehkä se on Hannin lempiruoka!


Henri Kivelä  Kulttuuri- ja viihdevastaava

Kivelä on Nurmijärveltä kotoisin oleva 2. vuoden elintarviketieteiden opiskelija. Hän on tunnettu rakkaudestaan erilaisiin peleihin, aina lautapeleistä videopeleihin, sekä todistetusti hyvää peliseuraa ja
taitava pelaaja. Hän lähti Lipidin toimintaan mukaan, koska halusi päästä vaikuttamaan ainejärjestön toimintaan, ja hänen aloitteestaan tullaan kauden aikana järjestämään erilaisia peli-iltoja. Hän on aktiivinen
tapahtumiin osallistuja, ja hänen lempitapahtumansa on tammikuussa järjestettävä kaudenavajaisristeily.
Kaudenavajaisristeilyllä järjestetään aina erilaisia kilpailuja, ja tietojemme mukaan Kivelä on ainakin yhden kilpailulajin suvereeni hallitsija.
Hänellä on uteliaan tutkijan mieli ja hän punnitsee erilaisia vaihtoehtoja analyyttisesti. Kivelä haluaisikin laittaa nämä ominaisuudet hyötykäyttöön ja työllistyä laboratorioon. Hänen lempiruokansakin, maksalaatikko, sopisi hektiseen tutkimustyöhön kuin kirves kirvesmiehen käteen. Rationaalisen luonteen puolesta puhuu vielä hänen vastauksensa kysymykseen: mitkä kolme asiaa hän ottaisi autiosaarelle mukaansa? Tulukset, puukon ja kompassin.


Otto Kaarle Ekskursiovastaava

Tämän vuoden ekskursiovastaavana Otto pääsee nyt toteuttamaan kaikkia niitä ideoita, joita kerrytti ideapankkiinsa viime vuonna ekskursiotoimikunnassa! Oton mielestä ainejärjestötoiminnassa kannattaa olla mukana, koska porukka on mukavaa ja meininki rento. Opiskelijaelämää parhaimmillaan siis! Kaikenlaiset opiskelijatapahtumat ovat Oton mielestä hauskoja, varsinkin sellaiset, joissa oppii jotain uutta. Otto on liha-alalle erikoistuva toisen vuoden opiskelija, ja tulevaisuuden tähtäimenä on päästä näyttämään omat kykynsä yrittäjänä.  Hänet tunnetaan reilusta ja auttavaisesta asenteesta sekä kylmähermoisena järjen äänenä.  Lempiruoikseen hän mainitsee mm. wingsit, ruisleivän kylmäsavuhärällä ja jalopenopoppersit!


Ira Karanko KV-vastaava

Ira on vuoden 2019 ansiokas emäntä, joka tuona tapahtumantäyteisenä vuotena sai Lipidikärpäsen puraisun ja jatkaa tänä vuonna kansainvälisemmissä hommissa. Kun Ira vaihtaa vapaalle, hän heittää ulkoiluvaatteet niskaan ja lähtee liikkumaan luonnon keskelle. Jos illanvietoissa viritellään karaokelaitteistoa, saattaa Ira intoutua laulamaan. Klassisen laulutaustan omaavalta Iralta taittuu niin Toton Africa kuin muut biisitkin. Irasta loistavan KV-vastaavan tekee hyvä kielitaito niin englannin- kuin saksankielessä sekä käsitys maailmasta Viikin kampuksen ulkopuolellakin.  Muistan Iran sanoneen, että funktionaalisten elintarvikkeiden kurssi oli yksi kiinnostavimmista kursseista. Tulevaisuudessa Iran saattaa löytää tekemästä hommia kemian parissa.


Tuukka Törölä Fuksivastaava

Toisen vuoden opiskelija Tuukka (a.k.a the bileministeri) on ottanut tänä vuonna vastuulleen fuksivastaavan tehtävät. Tuukka tunnetaan rennosta asenteestaan ja energiaa huokuvasta olemuksestaan. Hän keräsi jo viime vuonna kokemusta tuutorin sekä apuisännän rooleissa, joten luonnollisesti Tuukan seuraava siirto oli ryhtyä fuksivastaavaksi. Olkoon kyseessä urheilukisat, risteily, bileet, illanistujaiset tai toisen ainejärjestön tapahtuma, Tuukka lähtee kaikkeen mukaan innokkaana, ja hänet löydät aina sieltä, missä on menoa ja meininkiä. Tuukka on siis oikea henkilö, jonka puoleen kannattaa kääntyä, kun opiskelijan arki alkaa maistumaan puulta! Tulevana syksynä voit törmätä energiseen Tuukkaan paimentamassa kampuksella tuutoreita ja fukseja. Joten varautukaa uudet fuksit, teillä ei varmasti ole yhtäkään tylsää hetkeä syksyllä!


Roope Raitanen Emäntä

Roope, eli upea tämän vuotemme emäntä, on maailman rennoin tyyppi ja tämä rentous tuleekin tuomaan kaivattua lisää Lipidin tapahtumiin vuonna 2020. Roope on toisen vuoden elintarviketieteilijä ja hallitushommiin hän lähti mukaan halusta päästä vaikuttamaan ainejärjestön toimintaan. Roope on jo nyt osoittanut olevansa erittäin tehokas hoitamaan hommansa kunnialla kotiin! Hallitushommien ulkopuolella Roope haluaisi tulevaisuudessa päästä tekemään elintarviketieteiden saralla merkityksellistä työtä. Lisäksi Roope on oman elämänsä rokkistara ja soittaakin bassoa Stunted City-nimisessä bändissä. Roope myös panee olutta kotona ja toimii VBS:n varapuheenjohtajana! Kannattaa ehdottomasti mennä tilaisuuden tullessa keikalle kuuntelemaan mihin kaikkeen tämä monitaituri emäntämme kykeneekään!

 

Eetu Järventausta Isäntä

Eetu opiskelee ensimmäistä vuotta Viikin kampuksella. Hänellä on vankka kokemus tapahtumien järjestämisestä sekä intohimo panimoalaa kohtaan ovat tuoneet Eetun mukaan Lipidin toimintaan. Hän järjestää tapahtumia paitsi Lipidin isäntänä, myös VBS:n puheenjohtajana ja hääräilee monissa erilaisissa olutkarkeloissa. Eetu sai makua Lipidin tapahtumien järjestämisestä kun biletiimiläiset suunnittelivat onnistuneen Kaudenavajaisristeilyn Ruotsiin tammikuussa. Mieliruokia hänelle ovat hernekeitto ja lanttukukko. Olutta hän aikoo tehdä vielä tulevaisuudessakin, tarvittaessa vaikka kotikonstein! 


Katariina Angerla Apuemäntä

Kata on ensimmäisen vuoden opiskelija, joka on vuoden 2020 Lipidin hallituksen apuemäntä. Hän lähti mukaan toimintaan, jotta saisi olla mukana jossain ja Viikin kampuksella olisi kotoisampi olo. Kata pitää apuemännän roolista, sillä hän kokee nauttivansa enemmän juhlien järjestäjänä olemisesta kuin itse juhlimisesta. Tämän taitavan tanssijan haaveisiin lukeutuu rakkaan harrastuksen jatkaminen ja siinä kehittyminen sekä läheisten kanssa ajanvietto. Tanssin saralla muun muassa bachata- ja salsabileet lukeutuvat rakkaisiin asioihin, ja Lipidin tapahtumista Katan voi löytää illanistujaisista ja lautapeli-illoista. Ainakin niistä missä on ruokaa tarjolla, sillä hän kuvaa itseään seuraavalla lauseella: ”elän syödäkseni ja syön elääkseni”. Urahaaveita tällä hetkellä on kuluttajien osto- ja ruokakäyttäytymisen parissa toimiminen


Onni Nyman Apuisäntä

Keravalta kotoisin oleva pirteä nuori mies, Onni, on Lipidin hallituskauden 2020-2021 apuisäntä. Apuisäntä toimii osana biletiimiä järjestäen monimuotoisia tapahtumia Lipidiläisille ympäri vuoden, ja tämänkös Onni taitaa. Täsmällisestä lähestymistavasta ongelmaan kuin ongelmaan tunnettu Onni järjestää bileitä elegantin tehokkaasti. Onni on harvinaisen helposti lähestyttävä kaveri: lupsakka luonne ja erinomaiset keskustelutaidot tiedetään Onnin tavaramerkkinä. Onni tuntee Latiksen kuin omat taskunsa ja hänet voi löytää monista eri tapahtumista! 


 

Ilmoitusasiaa: Lipidi ry. x Oikos ry.

 
Oikos ry. kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat liittyvät vuoden 2020 aikana Lipidi ry:n alaiseksi jaostoksi. Oikos ja Lipidi ovat vuosien aikana tehneet monenlaista yhteistyötä keskenään. Oikos tuo Lipidin riveihin opiskelijoita kandeista maistereihin sekä osaamista ravitsemustieteestä ja kuluttajaekonomiasta. Liitos tuo hienoja mahdollisuuksia molempiin suuntiin, niin Lipidille kuin Oikokselle.
 
Oikoksen juuret ovat jo vuoden 1947 takaa Kotitalouden ylioppilaat ry:n ainejärjestössä. Oikos-nimi on otettu käyttöön 1993 ja ainejärjestön tehtävänä on pitää yhteyksiä yllä ravitsemustieteen osaston ja kuluttajaekonomian opetushenkilökuntaan ja työelämään. Oikos on järjestänyt excursioita ravitsemustieteilijöitä ja kuluttajaekonomisteja työllistäviin organisaatioihin, näihin saadaan toivottavasti uusia mahdollisuuksia Lipidin kanssa toimiessa. Oikoksen teemoja on yhdessäolo, yhdessä tekeminen, suvaitsevuus ja erilaisuuden kääntäminen voimavaraksi. Nämähän sopivat Lipidin teemojen kanssa aivan mainiosti yhteen!
 
Kysymyksiä ja ajatuksia aiheen tiimoilta voi lähettää seuraaviin osoitteisiin lipidi-hallitus(at)helsinki.fi ja oikos-hallitus(at)helsinki.fi
 
” Oikos-nimi tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa taloa, kotipaikkaa”, kirjoitetaan Oikoksen nettisivuilla. Toivottavasti kotiudutte Lipidin kotipaikkaan yhtä hyvin, sillä olemme niin innoissamme saadessamme teidät mukaan toimintaamme!
Toivotamme teidät kaikki koko hallituksen ja Lipidi ry:n puolesta lämpimästi tervetulleiksi! ❤️
 

Vuosi vaihtuu: kuulumisia

Huh!

Viimeisetkin tentit on tentitty ja hiljalleen on aika laskeutua joululoman viettoon. Pidimme Lipidin hallituksen 2020-vuoden kokoonpanolla eilen ensimmäisen kokouksemme ja linjasimme puheenjohtaja Sallan johdolla tyylisuuntia tulevalle vuodelle.

Yhtenä tärkeänä arvona nousi avoimuus ja tulemmekin jatkossa tuomaan vielä enemmän esille hallituksen kokousten asioita esityslistan muodossa ja kannustamaan lipidiläisiä mukaan monipuoliseen toimintaan sekä osallistumaan kokouksiin ja toimikuntiin. Esityslistat tulevat näkyviin ainakin lipidi.fi sivuille ennen kokousta.

Mikäli sinulle tulee ideoita, kehitysehdotuksia tai ajatuksia, saa meihin olla yhteydessä! Parhaat väylät ottaa yhteyttä ovat lipidi.fi sivulta löytyvällä nettilomakkeella, sähköpostitse tai somekanavissa.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Toivoo
Lipidin hallituksen 2020 tiedottaja
Kiia Heinonen

Lipidin lenkkirinki

Kuten useimmat ovatkin jo huomanneet, Lipidi on syksyn aikana pistänyt kasaan lenkkiringin! Lenkkejä järjestetään 2 kertaa viikossa ja lähtö on usein joko Viikistä tai keskustasta. Mukaan voi tulla milloin vain ja ihan minkälaisella kuntotasolla tahansa! Lenkkeilyä on kahdessa eri ryhmässä, nopeammassa ja hitaammassa. Ketään ei jätetä yksin eli älä huoli, jos et meinaa pysyä perässä. Lenkkirinki on lipidien lisäksi avoin kaikille lenkkeilystä kiinnostuneille.

Lenkkiringistä löytyy lisätietoa Facebookista nimellä Lipidi juoksee! Lenkkiringillä on myös oma Whatsapp -ryhmä, johon päivitetään lenkkien aikatauluja sekä reittiehdotuksia. Liittymislinkki Whatsapp -ryhmään on tässä.

Joulukuun viimeinen lenkki on 14.12., jonka jälkeen lenkkirinki jää joulutauolle. Nappaa siis kaveri kainaloon ja tuu mukaan lenkille!

Hallitus 2020

Vaalikokous järjestettiin marraskuun alussa ja iso kiitos ETL:lle, että saimme jälleen kokoustaa tiloissanne! Nyt Lipidille on valittu uusi hallitus vuodelle 2020!

🥁🥁🥁🥁

Puheenjohtaja: Salla Kinnunen
Varapuheenjohtaja: Faisa Nieminen
Sihteeri: Maija Kumpulainen
Taloudenhoitaja: Antti Pokkinen
Opintovastaava: Katri Korpunen
KV-vastaava: Ira Karanko
Fuksivastaava: Tuukka Törölä
PR-vastaava: Theresa Natri
Tiedottaja: Kiia Heinonen
Ekskursiovastaava: Otto Kaarle
Emäntä: Roope Raitanen
Isäntä: Eetu Järventausta

Ja toimihenkilöt:

ETYO:n päätoimittaja: Liisa Pihlaja
Liikuntavastaava: Hanni Saalo
Kulttuurivastaava: Henri Kivelä
Apuemäntä: Katariina Angerla
Apuisäntä: Onni Nyman

Vaaleissa oli tänä vuonna monta innostunutta hakijaa ja kannustammekin kaikkia Lipidin toiminnasta kiinnostuneita osallistumaan esimerkiksi toimikuntiin! Toimikuntia on tällä hetkellä excursiotoimikunta, biletoimikunta ja fuksitoimikunta. Fuksitoimikunnasta voi kysellä lisää tämänhetkiseltä fuksivastaavalta, Jemina Haaraselta, ja muista toimikunnista pistetään infoa vähän myöhemmin.
Mukavaa loppuvuotta!

Viiniä ja valitusta vol. 2

Viiniä ja valitusta järjestettiin tänä vuonna toisen kerran 13.11.2019 Viikin Think Companylla. Tapahtumaan osallistui huikeat 45 opiskelijaa! Mukana oli fukseja, muita kandivaiheen opiskelijoita, maisteriopiskelijoita ja vaihtareita. Illan aikana nautimme tarjoiluista ja keskustelimme rennosti opintoasioista. Koko iltaa ei tietenkään vietetty vain opiskeluasioiden parissa, vaan oli hauskaa muutenkin vaihtaa kuulumisia kavereiden kanssa ja jutella muun muassa lapsuuden muoti-ilmiöistä. Tapahtumassa oli myös ensimmäistä kertaa myynnissä Lipidin haalarimerkkikisan tuotoksia!

Kiertelin illan aikana juttelemassa osallistujille, ja kirjoitin ylös heidän antamansa palautteen. Tekstiä tuli Wordiin kaksi sivua! Palautteen kävin läpi 15.11.2019 järjestetyssä elintarviketieteiden kandiohjelman johtoryhmän kokouksessa sekä osan palautteesta olen jakanut MMYL:n opintovastaaville. Palautteessa esille tulleita asioita viedään eteenpäin ja otetaan esille joillakin kursseilla, kuten esimerkiksi viimeisimmällä ETK-270 Johdatus tieteelliseen viestintään -kurssin luennolla.

Käyn läpi hyvin tiivistetysti illan aikana esille tulleet asiat. Kehuja saivat runsaasti uudet fysiikan ja tilastotieteen opettajat. Kurssit MAAT-001 Fysiikka 1 sekä ME-004 ja ME-005 eli Tilastotiede 1 ja 2 ovat järjestetty hyvin. Positiivista palautetta annettiin myös kursseista ETK-122 Elintarvikkeet ja niiden valmistusprosessit: maito ja maitovalmisteet, ETK-130 Elintarvikelainsäädäntö ja -valvonta, ETK-530 Kemiallinen analytiikka ja ETK-264 Funktionaaliset elintarvikkeet.

Illan aikana tuli myös valitusta ja kehitysideoita. Fuksit kokivat esimerkiksi, että kurssit jakautuvat epätasaisesti periodeihin, ja he haluaisivat lisää ohjausta valinnaisiin opintoihin. Kriittistä palautetta saivat ETK-510 Fysikaalinen kemia, MOLE-101 Biokemia, HNFB-111 Anatomian ja fysiologian perusteet, ETK-121 ja ETK-123 eli Elintarvikkeet ja niiden valmistusprosessit -kursseista liha ja vilja. ETK-215 Elintarvikesuunnittelu ja -prosessointi -kursseista lihaversiosta harmiteltiin, ettei siinä pääse toteuttamaan omia ideoita yhtä vapaasti kuin vilja- ja maitoversiossa. Positiivista oli kuitenkin, että pääsee tekemään analyysejä, joita ei maidossa ja viljassa tehdä.

Illan aikana otettiin myös puheeksi tenttituloksien saaminen ajoissa ennen uusintoja, tenttien ja tehtävien palaute opettajilta, infon saaminen harvoin järjestettävistä kursseista, maisterikurssien aloittaminen, opinto-ohjaus, lähdeviittaukset, raporttien teko sekä maisterikurssien englanninkielisyys esimerkiksi labrakursseilla.

Ilta onnistui loistavasti, ja olen saanut paljon hyvää palautetta! Seuraava Viiniä ja valitusta järjestetään ensi vuoden alkupuolella.

 

Katri Korpunen

Opintovastaava

Tervetuloa Lipidin uudistetuille nettisivuille!

Hei kaikki uudet ja vanhat Lipidit!

Pitkään näitä on suunniteltu, väsätty ja tuskailtu, ja nyt viimein lopputulos on tässä kaikkien nähtävillä. Lipidin vanhat ja nykyiset hallituslaiset ovat tehneet rutkasti töitä nettisivu-uudistuksen eteen ja toivommekin, että uudistettu sivusto toimii edellistä paremmin. Näiden sivujen toivotaan tuovan lisää selkeyttä ja päivitettyä ilmettä Lipidin toiminnasta kiinnostuneille.

Lipidin hallitus halusi uusista sivuista modernimmat ja helppokäyttöiset. Toivomme, että nyt sivut vastaavat entistä enemmän kaikkien lipidiläisten toiveisiin ja tuovat informaation kaikkien saataville paremmin. Mikäli sivuston kanssa on haasteita, voi yhteyttä ottaa osoitteeseen lipidi-ry (at) helsinki.fi.

Tervetuloa tutustumaan!