Hallitus 2022 esittäytyy

Vuosi 2022 on polkaistu käyntiin ja samalla Lipidin hallituksen kasvot ovat jälleen päässeet vaihtumaan. Tässä ovat Lipidi ry:n hallitusesittelyt vuodelle 2022:

Anni Sipilä
Puheenjohtaja

Lipidin vuoden 2022 hallituksen kapellimestarina toimii Anni Sipilä. Anni on kolmannen vuoden opiskelija ja on ollut mukana järjestötoiminnassa fuksivuodesta asti, tiedottajan ja fuksivastaavan rooleissa.

Excel-taulukoinnin mestarina tunnetulta Annilta löytyy excel kaikkeen mahdolliseen, ja Anni tuleekin johtamaan hallitusta huumorintajuisella ja järjestelmällisellä otteellaan. Annin puheenjohtajavuoden tavoitteena on parantaa entisestään yhteydenpitoa järjestön ja jäsenistön välillä.

Ainejärjestötoiminnan ja opintojen ohella Annin vapaa.aika jakautuu Spotifyn, Netflixin ja Turun Saariston välille. Lempparileffat-excelin ykkössijalta löytyy Inception. Turun saariston kasvatin lempiruokaa ei suinkaan ole mikään siirappinen saaristolaisleipä, vaan karjalanpiirakat!

Sanni Turunen
Varapuheenjohtaja

Varapuheenjohtajaksi Lipidi saa tälle vuodelle Sannin. 4. vuoden opiskelijana osaamista on jo ehtinyt kertyä, viimeisimpänä esimerkkinä edellisvuoden rahakirstunvartijana toimiminen.

Monitaiturina tunnettu Sanni sopiikin vpj:n tehtävään mainiosti, koska pestiin kuuluu paljon ”ei-kenenkään-hommia” ja mahdollisuuksia kehittää järjestön toimintaa monelta suunnalta.


Puheenjohtajan kanssa tiiviissä yhteistyössä Sanni pääsee paimentamaan hallituslaisten laumaa, jossa intoa ja osaamista tarvitaankin. Tehokasta oma-aloitteisuutta tullaan varmasti näkemään myös Sannin pilotoidessa Lipidin hankintojen/varastojen ylläpitojärjestelmää ja hallituksen viestintää uudistettaessa. Urheilullinen taloustietäjämme odottaa varmasti Lipidiin puhaltavia muutoksen tuulia, yhteisöllisyyttä ja hauskanpitoakaan unohtamatta.

Helmi Rihko
Sihteeri

Helmi on Lipidin vuoden 2022 sihteeri ja opiskelee elintarviketieteitä ensimmäistä vuotta. Hän on paljasjalkainen helsinkiläinen, vaikka välillä osoite on ollutkin Vaasassa ja vuoden ulkomaillakin. Huolimatta siitä, että elintarviketieteilijänä hän on vasta fuksi, ei opiskelijaelämä ole vierasta.

Aiemmat kauppiksen opinnot saattavatkin olla syynä Helmin kiinnostukseen hallinnollisia asioita kohtaan. Ei ole kuitenkaan epäilystäkään, ettei Helmi olisi nykyään täysverinen elintarviketieteilijä, löytyyhän häneltä oma hapanjuurikin! Ja tietysti on vielä myös se seikka, että hän on työskennellyt jo pitkään Fazerilla. Eivätköhän tämän vuoden sihteerinhommat ole siis luotettavissa käsissä.

Tapio Yrjänäinen
Taloudenhoitaja

Lipidin taloudenhoitajan saappaisiin hyppää tänä vuonna Tapio eli tuttavallisemmin Tapsa. Hän on entinen teekkari Tampereelta, joka halusi vaihtaa teknisen fysiikan elintarviketieteisiin. Vaikka Tapsa lähtee fuksina mukaan Lipidin toimintaan, ei hän suinkaan ole vasta-alkaja hallitushommissa.

Kokemusta häneltä löytyy niin järjestötoiminnasta, kunnallispolitiikasta kuin yrittäjänä toimimisestakin, eikä rahojen pyörittely ole uusi asia Tapsalle. Tämä illalliskutsuihin ja musiikkiin vapaa-aikansa kuluttava monitoimimies on siis oiva valinta Lipidin taloudenhoitajaksi.

Tapsa odottaa tulevalta hallituskaudelta, että pääsee hyödyntämään omaa osaamistaan muiden eduksi. Vaikka hän on idearikas ja osaava hallitustoimija, arvostaa hän silti suorapuheisuutta ja muiden kehitysehdotuksia. Ennen kaikkea Tapsa haluaa järjestötoiminnan kautta mahdollisuuden päästä vaikuttamaan omiin ja kanssaopiskelijoiden asioihin.

Katriina Kostiainen
Opintovastaava

Katriina on kolmannen vuoden opiskelija, joka on kotoisin Uudestakaupungista ja toimii tänä vuonna Lipidin opintovastaavana.

Hallitustoimijana Katriina on vanha konkari, olihan hän viime vuonna Lipidin tapahtumatiimissä! Opintojen suunnittelu ei ole helppoa ja Katriina onkin kuluneiden opiskeluvuosien saatossa saanut suunnitella, selvitellä ja pohtia omia opintojaan oikein olan takaa.

Tästä syystä Katriinalle on kertynyt paljon tietoa elintarviketieteiden opinnoista, jota hän mielellään opintovastaavana levittää helpottaakseen muiden hops-tuskia. Hän ehti myös jo harjoitella opintovastaavan hommia viime syksynä auttaessaan fukseja ETK-010 -kurssin vertaisopettajan roolissa. Silloin kun hän ei auta kanssaopiskelijoitaan opintoasioissa, Katriina puuhailee koiriensa kanssa ja unelmoi pääsevänsä vielä joskus taas lypsämään lehmiä.

Johanna Rytkönen
Kansainvälisyysvastaava

Monikielinen Johanna on 23-vuotisen elämänsä varrella saanut useita ulkomaalaisia kavereita ja kokemusta vaihto-oppilaana olosta. Johanna sopii Lipidin kv-vastaavan rooliin niin hyvin, että hän jatkaa roolissaan toista vuotta. Viime vuoden paras muisto vaihtareiden kanssa syntyi kv-pikkujouluissa joulutorttujen ja pipareiden parissa. Uusiin vaihtareihin Johanna pääsee tutustumaan kv-tuutorina.


Vaihtareiden tunteminen helpottaa heille suunnatun ohjelman järjestämisessä ja tiedottamisessa. Kansainvälisyys heijastuu myös Johannan harrastuksiin, joihin kuuluu kielten opiskelu, Bachatan tanssiminen, ulkoileminen ja kavereiden kanssa hengailu. Opiskelujen suhteen Johannan mielessä ovat tällä hetkellä tuotekehitys, elintarvikeyritysten toiminta, vastuullisuus ja ruokahävikin vähentäminen. Tulevalta vuodelta Johanna toivoo tapahtumia, joissa vaihtarit ja Lipidit voisivat tutustua toisiinsa paremmin.

llona Hulshof
Fuksivastaava

Ilona on sekä toisen vuoden opiskelija että hallituslainen. Omana fuksivuotenaan hän lähti heti hallitustoimintaan mukaan tapahtumatiimiin ja tänä vuonna Ilona jatkaa fuksivastaavana.

Uudesta roolistaan hän odottaa eniten uuden oppimista sekä tutustumista uusiin ihmisiin. Ihan kaikkia salaisuuksiaan Ilona ei heti kättelyssä paljasta eikä myönnä omaavansa salaisia taitoja, mutta sen verran selviää, että hän puhuu hollantia.

Parhaimmista muistoista opiskeluajalta kysyttäessä Ilonalla iskee valinnanvaikeus, vain yhtä on hankala valita. Juusto ja viini ilta sekä tuutorointi keräävät kuitenkin kunniamaininnat. Ilonan määrätietoisen asenteen ansioista ensi vuoden fuksit pääsevät varmasti hyvin Lipidin toimintaan mukaan, oppimaan Viikin saloista sekä ennen kaikkea esittelemään haalareitaan joissa komeilee lukuisat sponsorit.

Natalia Periainen
Tiedotusvastaava

Vuoden 2022 tiedottajana toimii Jyväskylästä kotoisin oleva Natalia!  Hän on ensimmäisen vuoden opiskelija ja tällä hetkellä kiinnostuksen kohteena Natalialla on elintarviketieteissä erityisesti elintarvikekemia.

Tiedottajaksi Natalia lähti puhtaasta mielenkiinnosta ja mahdollisuudesta tehdä Lipidin tiedotuksesta, mediasta ja yleisilmeestä selkeämpää.  Tulevana vuonna ei ole myöskään mahdotonta, että Lipidille tulisi oma TikTok-tili. 

Vapaa-ajalla Natalia nauttii varsinkin talvisaikaan talviurheilulajeista.  Erityisesti taitoluistelu on lähellä Natalian sydäntä ja hän nollaa ajatukset tuomaroidessaan taitoluistelukisoja. Natalia on täsmällinen, tunnollinen ja nopeasti tavoitettavissa oleva henkilö.  Lipidin tiedottajan tehtävä on siis turvallisissa käsissä tänäkin vuonna.

Loviisa Kovalainen
Ekskursiovastaava

Tampereelta kotoisin oleva Loviisa on ensimmäisen vuoden opiskelija ja toimii tänä vuonna Lipidin ekskursiovastaavana. Lipidin hallitukseen Loviisa lähti hyvän yhteishengen innoittamana, sekä kiinnostuksesta käytännön yritystyöhön ja sen tuomiin haasteihiin.


Vapaa-ajalla Loviisaa vauhdittaa mm. kiinnostus erilaiseen spontaaniin toimintaan, kuten erilaisten urheilulajien kokeiluun. Pulaa ruuasta tai spontaanista toiminnasta ei ole ainakaan Loviisan ekskuille tiedossa, sillä ideoita yrityskohteista löytyy Loviisalta varmasti jokaiselle sormelle.


Taffelin sipsitehtaalle Ahvenanmaalle, Turun saaristoon, vaiko Etelä-Ranskaan viinireitille? Loviisan energisen ja määrätietoisen asenteen ansiosta Lipidin ekskursiot ovat tänäkin vuonna varmoissa käsissä!

Jussi Hildén
Liikuntavastaava

Lipideitä tänä vuonna liikuttaa pitkän urheilutaustan omaava kolmannen vuoden opiskelija Jussi Hildén. Aktiivisena ihmisenä Jussi järjestää kesät talvet kavereilleen koristreenejä ja yhteislenkkejä sekä on vapaa-ajallaan innokas kokeilemaan uusia lajeja. Viime syksynä VM-kisoissa Lipidin riveissä urakoinut Jussi nauttii mielellään Espanjan auringon alla valmistettua paellaa.

Hiljattain todetun ylirasitustilan takia Jussin omat urheilut jäävät levon vuoksi väliin, mutta hän on sitä suuremmalla innolla järjestämässä tapahtumia ja lajikokeiluja muille! Kenties jäsenistön villeimmätkin lajitoiveet toteutuvat?

Milla Tammivuori
Kulttuurivastaava

Milla, Lipidin uusi kulttuurivastaava, on toisen vuoden elintarviketieteiden opiskelija, jota kiinnostaa elintarvikealan monipuolisuus ja esimerkiksi ruokahävikin vähentäminen. Lipidille Milla on tuttu vuoden 2021 liikuntavastaavana, jolloin hän järjesti monipuolisesti liikuntatapahtumia niin etänä kuin ulkona.

Kulttuurivastaavana Milla aikoo ottaa samanlaisen asenteen ja järjestää matalan kynnyksen päivätapahtumia, jotka tällä kertaa liittyvät kulttuuritoimintaan. Jos raha ei olisi este, järjestäisi Milla korkeatasoisen kokkauskurssin huippukokin johdolla. Millaan törmää parhaiten opiskelijatapahtumissa tai uusien liikuntalajien kokeilutunneilla.

Francesca Åström
Vuosijuhlavastaava

Francesca on kuudennen vuoden opiskelija ja hänellä lähtee viides hallitusvuosi käyntiin. Hän on toiminut aiemmin mm. ekskursiovastaavana, kulttuurivastaavana, sekä MMYL:in vujuvastaavana, joita ei valitettavasti päästy järjestämään.

Lipidin vujuvastaavaksi Francesca sopii hyvin, sillä hän rakastaa järjestää juhlia ja erilaisia tapahtumia sekä järjestötoiminnassa, että vapaa-ajalla ystäville. Omien sanojen mukaan isojen vujujen järkkääminen tuntuu niin kuin loppukaneetilta. Francescan vahvuus on, että hän osaa katsoa tapahtumia kokonaisuutena samanaikaisesti, kun hän työskentelee pienten yksityiskohtien kanssa.

Tällä tiedolla, taidolla ja kokemuksella jäämme odottamaan, kuinka upeat Lipidin 60-vuotisjuhlat Francesca loihtii.

Alisa Judin
Oikos-vastaava

Kolmannen vuoden opiskelija Alisa on tämän vuoden Oikos-vastaava! Hän oli viime vuoden mukana Oikoksen toiminnassa, ja nyt Oikos-vastaavan pesti kiinnosti, koska siinä pääsisi yhdistämään sekä Oikoksen että Lipidin toiminnassa mukana olemisen.

Opinnoissa Alisaa kiinnostaa erityisesti ravitsemus ja ruoan yhteys terveyteen. Vapaa-ajallaan hän tykkää ulkoilla ja kesällä mökkeillä. Alisa pitää myös hyvästä ruoasta ja herkuttelee esimerkiksi blineillä.

Hanna-Sofia Karhula
ETYO-lehden päätoimittaja

Hanna-Sofia on toisen vuoden opiskelija ja jo toista vuotta Lipidin hallituksessa: viime vuoden tapahtumatiimiläinen toimittaa tänä vuonna ETYO-lehden!

Hanna-Sofiaa kiinnostaa etenkin elintarviketalous ja kestävä ruoantuotanto, joten muun muassa näistä aiheista saattaa olla mielenkiintoisia urapolkuja tämän vuoden numerossa.

Kirjoittamisen lisäksi Hanna-Sofia tykkää liikunnasta, muun muassa crossfitista ja lenkkeilystä. Vapaa-aikaa Hanna-Sofia viettää myös leipoen. Hanna-Sofian keittiössä valmistuu muun muassa herkullista porkkanakakkua.

Fiona Jantunen
Tapahtumatiimi

Fiona on toisen vuoden opiskelija eli pahamaineisen koronasyksyn fuksi joten korona on hänelle velkaa useamman tapahtuman ja hän odottaa innolla että pääsee korjaamaan tilanteen.

Elintarviketieteisiin Fionan toi kiinnostus ravitsemuksesta ja elintarvikkeista, joista eniten häntä kiinnostavat viljat ja palkokasvit. Mikä myös selittänee hänen mieltymyksensä aasialaisiin tofuruokiin ja leipomiseen. Hänen muita harrastuksiaan ovat kuntosali, jooga ja hyvät kirjat.

Fiona päätti lähteä hallitukseen ja tapahtumatiimiin koska hän haluaa tehdä tulevasta vuodesta tapahtumarikkaan kaikille lipideille.

Volter Kaitila
Tapahtumatiimi

Volter on Helsingistä kotoisin oleva ensimmäisen vuoden opiskelija, joka lähti heti fuksivuonna mukaan lipidin tomintaan ja on osa tämän vuoden tapahtumatiimiiämme!

Volter löysi elintarviketieteiden opinnot sattumalta viime keväänä ja päätti hakea opiskelemaan, kuten monet lipidit, rakkaudesta ruokaan ja ruoanlaittoon.

Ruoanlaiton lisäksi Volterin harrastuksiin kuuluvat uinti, kuntosali sekä kiipeily. Volter on tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana ainejärjestötoiminnassa ja hän on luottavainen, että tulevasta hallitusvuodesta tulee hauska koronasta riippumatta.

Kerttu Saukkola
Tapahtumatiimi

Kerttu on toisen vuoden elintarviketieteiden opiskelija ja ensimmäistä kertaa Lipidin hallituksessa. Siitä huolimatta erilaisten tapahtumien järjestäminen on jo tuttua hänelle. Kerttu onkin täydellinen valinta tapahtumatiimiin, sillä hänellä pysyy langat helposti näpeissään. 

Osaavista käsistä löytyy myös taiteellista puoltakin ja salaisena haaveena olisikin maskeeraajan tai muotoilijan työt. Tällä hetkellä hän on Glitternistillä töissä ja Kertun voikin bileissä tunnistaa säkenöivästä glittermeikistä. 

Koronafuksina hänellä on tuplasti halua järjestää tapahtumia ja toivoo, että opintojen mukavammatkin puolet pääsisivät näyttäytymään. Tällä hetkellä vapaa-aika kuluu pitkälti alle puolivuotiaan italian vesikoiran pennun, Aatoksen kanssa touhuten. 

Keittiön puolella Kerttu erityisesti pitää leivosten ja ruokien koristelusta, mutta taitaa myös itse ruuan valistuksen kuten erinomaisen maistuvan kasvislasagnen ja makeista bravuuri on ehdottomasti juustokakku.

Rosa Haavisto
Tapahtumatiimi

Ekan vuoden opiskelija ja vuoden 2022 tapahtumatiimin jäsen Rosa löysi elintarviketieteet sattumalta – kuten moni meistä – Opintopolusta. Tulevaisuuden ala herätti kiinnostuksen monipuolisuudellaan. 

Tyytyväisenä valintaansa sekä hyvin Viikkiin kotiutuneena Rosa päätti lähteä tapahtumatiimiin mukaan järkkäämään mahtavia tapahtumia, bileitä ja hengailuja, jotta Viikki ja Lipidi olisivat mahdollisimman kotoisia kaikille. Korona-aika jatkuu ja jatkuu, mikä lisää haastetta biletiimille, mutta yhdessä tekemistä kaipaava Rosa lähtee uuteen vuoteen mieli avoimena!

Vapaa-ajallaan Rosa latailee akkuja luonnossa reippaillen, keittiössä hyörien ja koira kainalossa sohvalla löhöillen. Vallitseva tilanne on pistänyt jäihin monia matkustelusuunnitelmia, mutta uusia löytyy kunhan korona hellittää! Onneksi kotoa löytyy Arttu-koira, joka on vienyt Rosan sydämen (ja sängyn jalkopään).

Ruokalajeista Rosa valitsee jälkkärin, etenkin jos se on jäätelöä. Ikuisuustavoitteena onkin kokeilla mahdollisimman montaa jäätelömakua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *