Hallitus 2024 esittäytyy

Hallitus vaihtui jälleen vuoden vaihteessa ja olisi aika esitellä uusi hallitus! Jatka lukemista, jos haluat tietää ketkä toimivat hallituksessa vuoden 2024.

Kerttu Saukkola
Puheenjohtaja

Lipidin puheenjohtajana vuonna 2024 toimii Kerttu! Kerttu on neljännen vuoden elintarviketieteilijä, jonka harrastuksiin järjestötoiminnan ja työnteon lomassa kuuluvat tanssiminen ja koiran kanssa puuhailu.

Tämä rautainen opiskelijatapahtumien moniosaaja on toiminut edeltävät kaksi vuotta Lipidin tapahtumavastaavana ja nimeää lempitapahtumatyypikseen sitsit. Yksittäisiä lempparitapahtumia Kertulla ovat olleet perinteiset jellyt 2022 sekä viime vuoden uusi konsepti: Masterchef! Viime vuonna osallistuminen järjestäjän roolissa ei sallinut kokkaamista, mutta jospa tänä vuonna kokkailusta nauttiva Kerttu pääsisi haastamaan muut lipidit kisaan!

Lipidin lisäksi Kerttu on pyörinyt mukana Viikki-speksin toiminnassa ja loihtiikin vaivatta niin hyytävän karmaisevan halloween-meikin kuin söpön glitter-naamankin kelle vain.

Puheenjohtajaksi Kerttu lähti todettuaan, että monien lankojen käsissä pitely sujuu vaikka silmät kiinni ja että intoa Lipidin toiminnan kehittämiseen löytyy. Myös ihanat hallituskollegat ja uudet tuttavuudet motivoivat häntä jatkamaan Lipidin toiminnassa. Puheenjohtajana Kerttu on reilu, tarpeen tullen jämäkkä ja todella sydämellinen, joten Lipidin hallituksen ja toimareiden voidaan todeta olevan erittäin hyvissä käsissä tänä vuonna.

Helmi Rihko
Varapuheenjohtaja

Helmi, vuoden 2024 varapuheenjohtaja, on kolmannen vuoden Lipidi. Vpj:n saappaissa Helmi on valmis uudistamaan ja kehittämään Lipidin toimintaa, hyödyntäen samalla laajaa järjestö- ja yhdistystoimintaan liittyvää osaamistaan. 

Lipidissä Helmi on toiminut ensin sihteerinä ja viime vuonna sitsitoimarina. Sanavalmis ja osaava toimija käyttää myös paljon vapaa-aikaansa yliopisto- ja järjestöhommissa. Tällä hetkellä Helmi vaikuttaa Lipidin lisäksi myös HYY:n edustajistossa ja tiedekunnan innovaatiotoiminnassa.

Järjestötoimijatkin pääsevät nauttimaan opiskelijatapahtumista ja esimerkiksi Sikajuhlat ja PM-kisat ovat erityisesti Helmin mieleen. Viime vuonna hauskimpiin hetkiin kuului myös jos jonkinmoisten Jelly-makujen ideointi Lipidin legendaarisiin grundibileisiin. 

Kaikenlainen ideointi ja kehittäminen onkin lähellä Helmin sydäntä ja hän kokee pääsevänsä toteuttamaan itseään monipuolisesti nykyisessä pestissään. Rohkea järjestöaktiivi on vertaansa vailla ja selviää monesta mutkasta moitteettomasti!

Sara Niemi
Sihteeri

Lipidin sihteerinä vuonna 2024 toimii Sara. Hän on toisen vuoden ETK-opiskelija ja hän haki sihteeriksi, koska pesti kuulosti kivalta ja hän halusi päästä mukaan hallitustoimintaan. Päivääkään hän ei ole katunut, mukavia hommia kivojen tyyppien kanssa! 

Opintojen lisäksi Sara fiilistelee ruokaa myös vapaa-ajalla – hän käy testailemassa ravintoloita ja leipoo ja kokkailee kotona. Sara on innokas matkustaja ja erilaiset reissut perheen tai ystävien kanssa on hänestä ihan best! 

Kesäisin Saran voi löytää sienimetsästä tai festareilta, talvisin kuntosalilta tai Netflixin ääreltä jätskipurkki kädessä. Tasapaino on se avain… vai miten se meni.

Ilona Torvinen
Taloudenhoitaja

Ilona on toisen vuoden ETK-opiskelija, joka toimii vuonna 2024 Lipidin taloudenhoitajana. Ilona on aiemmin toiminut Lipidissä biletoimarina, ja Viri Lactiksessa tiedottajana vuonna 2023. Hallitushommat kiinnostivat heti ekoilla opintoviikoilla, ja ovat olleet isoin yksittäinen positiivinen asia Ilonan opinnoissa. Taloudenhoitajan pesti kiinnosti, koska se tarjosi uudenlaisia haasteita ja lupasi lisäharjoitusta excelin käyttöön. Opinnoissa Ilona on tykännyt erityisesti labrakursseista.

Vapaa-ajalla Ilonan löytää joko kotoa lukemasta, neulomasta tai pelaamasta, tai sitten uimahallista tai kuntosalilta. Ruuanlaitto ja leipominen on myös lähellä Ilonan sydäntä, ja uusien reseptien kokeilu on jokaviikkoinen harrastus. Ilona laittaakin erityisesti kaikenlaista aasialaista ruokaa, ja varsinkin itäaasialainen makumaailma on hänen mieleensä.

Roope Koski
Opintovastaava

Roope on toisen vuoden opiskelija ja toimii tänä vuonna opintovastaavana. Hän toimii kandiohjelman johtoryhmässä opiskelijaedustajana, joten ajatteli tämän yhdistyvän siihen kätevästi. 

Aikaisempaa hallituskokemusta löytyy Lipidin työelämä- ja yrityssuhdevastaavan tehtävästä, sekä Viikki Brewing Societyn puheenjohtajan tehtävästä. 

Roopen vapaa-aika kuluu laskettelu- ja musiikkiharrastuksen äärellä. Hänen mielestään parhaita opiskeluajan muistoja ovat varmaankin onnistuneiden juhlien järjestäminen, kuten Lipidin sikajuhlat tai VBS:n 10v juhlat.

Sofianna Mustajärvi
Tiedottaja

Alunperin Oulusta kotoisin oleva Sofianna opiskelee toista vuotta elintarviketieteitä ja toimii tällä hallituskaudella Lipidin tiedottajana. Pitkä kiinnostus hallitustoimintaa kohtaan sai lähtemään mukaan ja tiedottajan tehtävän Sofianna näkee mahdollisuutena käyttää luovuutta, sekä hyvänä näköalapaikkana järjestön toimintaan. 

Vapaa-aika kuluu erilaisten urheiluharrastusten, kuten tämänhetkisten suosikkien kuntosalin ja juoksun parissa. Matkailua rakastava Sofianna käyttää aikaansa mielellään myös opiskelijabudjetille sopivien, halpojen lentojen bongailuun. Ruokamatka lempi ruoan äärelle saattaa tosin toteutuakseen vaatia kyllästymiseen asti kestävää selailua, sillä lentolippu sushin kotimaahan Japaniin harvemmin löytyy alelaarista. Onneksi kiirettä ei ole, sillä sushiin Sofianna ei kyllästy vaikka yrittäisi!

Anni Sipilä
Työelämä- ja yrityssuhdevastaava

Anni Sipilä on viidennen vuoden opiskelija ja opiskelee nyt elintarvike-ekonomian maisteriohjelmassa. Anni lähti vielä järjestötoimintaan mukaan, vaikka oli jo luullut eläköityneensä näistä hommista. Hänellä kun on jo kokemusta useammasta eri järjestöstä ja pestistä fuksivuodesta alkaen. Ensimmäiset pestit olivat tiedottajana Varsinaissuomalaisessa Osakunnassa vuonna 2020 ja seuraavana vuonna Viri Lactiksessa. Sitten Lipidin fuksivastaavana 2021 ja puheenjohtajana 2022. Hallituspestien päälle löytyy vielä kokemusta Sisu International Sports Unitedin hankinta- ja sponsorivastaavana vuonna 2022 ja PM-kotikisojen järkkäämisestä Viikissä.

Kun viime syksynä yksillä sitseillä tuli keskustelu excuista ja alumneista, niin kaverit olivat vetäneet Annin taas Lipidin toimintaan mukaan. Koska yrityssuhdeasiat ovat tulleet tutuiksi jo aikaisemmista järjestöpesteistä ja nyt oli mahdollisuus lähteä yhdessä työparin kanssa pestiin, oli Anni jo houkuteltu Anskun kanssa mukaan. 

Järjestötoiminnan ohella Anni on nauttinut opiskelijatapahtumista, erityisesti laskiaisen Jellyt ja PM-kisojen järkkäilyjen onnistunut lopputulos ovat jääneet mieleen. Myös Lipidin vuosijuhlilla 300 juhlijalle pidetty puhe on ollut ainutlaatuinen kokemus. Itse opinnoista on jäänyt mukavia muistoja analytiikan labrakurssilta yhdessä parhaiden ystävien kanssa. 

Unelmien työpaikasta puhuttaessa Anni halusi lapsena olla lääkäri tai balettitanssija. Nyt vähän vanhempana hän vielä etsii unelmien työpaikkaa ja -tehtävää. Nykyinen työ elintarviketuotannon esihenkilönä on jo tosi lähellä sitä. Unelmien työpaikka voisi olla joku sellainen missä ei tule tylsää, on kivat työkaverit ja pääsee oppimaan uutta työstä ja itsestään. 

Vapaa-ajallaan Anni on viime aikoina töiden jälkeen istahtanut ruokapöydän ääreen ja koonnut palapelejä. Hyvää aivot narikkaan -ajanvietettä. Hän on myös kova penkkiurheilija ja lempparilajit ovat alppihiihto ja tennis. Tänä vuonna hän haluaisi myös päästä takaisin tanssiharrastuksen pariin ja kesällä ulos tenniskentille!

Kun Annilta kysyi, että mikä elintarvike hän olisi niin hän olisi joku jälkiruoka, esimerkiksi crème brûlée. Kova ulkokuori, mut pehmee sisältä. 

Annamaria Kaatonen
Työelämä- ja yrityssuhdevastaava

Annamaria eli Ansku innostui järjestöhommista viime vuonna toimittuaan Lipidin sitsitoimarina ja Viikki Brewing Societyn sihteerinä. Tänä vuonna Ansku on iloinen päästessään jatkamaan sekä Lipidissä että VBS:ssä hallitusrooleissa.

Anskusta sitsitoimarina parasta oli tapahtumien järjestäminen ja uusien taitojen oppiminen. Itsestäkin oppi uusia puolia. Uudessa pestissään Anskua kiehtoo oppia taas lisää ja tehdä yhteistyötä alan toimijoiden kanssa. Ennen vaalikokousta Anskulle ja Annille tuli ideoita tätä vuotta varten, joka vielä entisestään innosti Anskua hakemaan tämän vuoden hallitukseen.

Ansku mainitseekin parhaaksi opiskeluajan muistoksi kaikki tapahtumat, joissa on ollut järjestäjänä. Parasta on, kun suunnitelmat toteutuu ja jengi viihtyy! Opinnoista mieleenpainuvinta ja jännittävintä on ollut pakkausteknologian ryhmätyön esittely raadille.

Vapaa-ajalla Ansku laittaa ruokaa, leipoo ja ylipäätään fiilistelee kaikkia ruokajuttuja. Jos aikaa löytyy, lähtee Ansku käymään kahvilassa tai kuppilassa. Kerran viikossa Anskun löytää Flamenco-tunnilta tanssimasta.

Jos Ansku olisi elintarvike, olisi hän pakastepizza. Vaikka pizza vaatiikin lämmitystä, on se parhaimmillaan juuri tullessaan uunista ulos. Nälkäkiukun yllättäessä pakastepizza on Anskun mukaan aika hyvä vaihtoehto. Unelmien työpaikka voisi löytyä maistelun parista tai oliivitilan omistajana. Lapsuuden haave delfiinikouluttajana taitaakin olla jo vähän väistynyt…

Sani Lehtinen
Fuksivastaava

Sani käy parhaillaan toista vuotta elintarviketieteitä. Hän lähti fuksivastaavaksi sen vuoksi, että voisi luoda tuleville fukseille yhtä ihanan fuksivuoden kuin hän sai ja toivookin, että onnistuu tekemään tuutorien avulla aivan parhaan orientaatioviikon uusille fukseille. Hän lähti hallitukseen sen takia, että halusi päästä Lipidin toimintaan mukaan ja vaikuttamaan sen sisäisiin päätöksiin. 

Vapaa-ajan rentoutuminen Sanille koostuu yleensä jonkinlaisesta urheilusta tai käsitöistä. Viime kuukausina hän on löytänyt boulderoinnin uutena intohimona. Ompelu on taas sellainen ikuinen rakkaus mitä hän koittaa harrastaa aina, kun on mahdollista. 

Lempi Lipidi-tapahtumaa on hänestä erittäin vaikea päättää, mutta ikimuistoisimpien joukossa on ensimmäiset halloween-bileet. Se ilta vieläkin tuo hänelle naurua ja ehdottamasti ryhmäytti fuksivuotena. 

Miia Ahonen
Tapahtumavastaava

Miia on ensimmäisen vuoden elintarviketieteiden opiskelija, mutta hänellä on takanaan neljä vuotta englannin opintoja Tampereen yliopistossa. Hän vaihtoi alaa, sillä lopulta totesi luonnontieteiden kiinnostavankin kieltenopintoja enemmän, ja erityisesti elintarviketieteissä kiinnostuksen herätti alan sekoitus teoriaa ja käytäntöä.

Hän haki Lipidin tapahtumavastaavaksi, koska tykkää itsekin käydä tapahtumissa ja haluaa olla mukana mahdollistamassa ainejärjestön toimintaa jäsenistölle. Hallitusviroista hänellä ei ole aiempaa kokemusta, mutta toimi Tampereen aikoina aktiivisesti nakkilaisena juurikin erilaisten tapahtumien järkkäilyssä. Miian lempitapahtumia ovat kaikenlaiset sitsit.

Vapaa-ajallaan hän opiskelee japania, käy puntilla ja katsoo kauhuleffoja. Hän tykkää myös erilaisista logiikkapeleistä ja kesäisin snorklauksesta. Jos hän olisi jäätelömaku, olisi polka tai jokin muu viileän minttuinen.

Ilona Hulshof
Oikosvastaava

Ilona on neljännen vuoden opiskelija ja aloitti viime syksynä HNFB-maisteriohjelmassa. Hän luuli jo, että hallitusvuodet olivat takanapäin, mutta kerran vielä.. Mikäs muukaan pesti sopisi HNFB-opiskelijalle paremmin kuin Oikos-vastaava? Ilona nauttii siitä, että pestissä pääsee tekemään hommia niin Lipidiläisten kuin Oikoslaisten kanssa. Fuksina hän on ollut osallisen silloisessa tapahtumatiimissä ja siitä siirtyi fuksivastaavaksi. 

Vapaa-aikana Ilona tykkää urheilla, viettä aikaa ystävien kanssa sekä liikkua luonnossa. Opiskeluajoista parhaiten on ehdottomasti jäänyt mieleen Lipidin vuosijuhlat. Muita ihania muistoja on jäänyt orientaatioviikoilta, sikajuhlilta sekä pikkulaskiaisesta.

Pauliina Pekonen
Biletoimihenkilö

Pauliina on ensimmäisen vuoden elintarviketieteiden opiskelija ja päätti lähteä biletoimariksi yllättäen yhdessä Ainon kanssa. Tämä on Pauliinan ensimmäinen kerta mukana järjestötoiminnassa, mutta on innokas järjestämään mahtavia tapahtumia tulevan hallituskauden aikana.

Vapaa-ajallaan Pauliina tykkää käydä salilla ja viettää aikaa kavereidensa kanssa. Pauliina mieluusti löytää itsensä auringon alta ja hän asuikin ennen opiskeluja Turkissa kuusi kuukautta. Turkista palattuaan Pauliinasta tuli Helsinkäinen ja elintarviketieteiden opinnot vei mukanaan.

Pauliinan lempieläin on ehdottomasti kissa ja hän otti jopa myös kissa-aiheisen tatuoinnin. Hän toivoo, että joku päivä saisi vielä omia kissoja. Stressaavan viikon jälkeen Pauliinan voikin löytää Helsingin kissakahvilasta nauttimassa kissojen seurasta.

Aino Tengvall
Biletoimihenkilö

Aino on ensimmäisen vuoden elintarviketieteiden opiskelija. Aino oli lipidin syyskokouksessa ja spontaanisti päätti lähteä biletoimariksi. Aiempaa kokemusta järjestötoiminnasta Ainolla ei ole, mutta hänestä on kiva päästä mukaan toimintaan.

Vapaa-ajallaan Aino harrastaa kestävyysjuoksua, joten häneen voi törmätä Viikin lenkkipoluilla. Hän myös pitää matkustamisesta ja haaveena olisi päästä vaihtoon opiskelujen aikana. Välivuotena Aino matkusti ulkomaille esimerkiksi Ranskaan ja tutustui uusiin kulttuureihin. Kansainvälisyydestä olikin hyötyä syksyllä, kun Aino asui solussa vaihto-oppilaiden kanssa.

Ennen Ainon lempieläin oli koira, mutta hänen perheensä hankittua kissan, ei Aino enää osaa päättää. Monesti hän meneekin viikonloppuisin kotiin vanhempiensa luokse vain nähdäkseen lemmikit.

Jani Anttila
Sitsitoimihenkilö

Vantaalta alun perin kotoisin oleva Jani on kolmannen vuoden lipidiläinen ja toinen tämän vuoden sitsitoimareista. Jo lähes valmistuneena DI:nä ja työelämän puolelle siirtyneenä hän päätti lähteä mukaan Lipidin toimintaan vanhoilla päivillä, jotta voisi olla mukana järjestämässä huipputapahtumia kaikille jäsenille.

Aikaisempaa hallituskokemusta Janilta ei löydy Lipidin riveistä, mutta hän on kokenut konkari muuten yhdistystoiminnassa ja on istunut useamman vuoden erilaisissa hallitus- ja toimihenkilöpesteissä tekniikan kehdossa eli Otaniemen puolella.

Vapaa-ajalla Jani tykkää harrastaa kaikenlaista lenkkeilystä tietokoneisiin ja sen lisäksi hän soittaa kitaraa ja kuuntelee todella paljon musiikkia.

Aada Koivu
Sitsitoimihenkilö

Toisen vuoden opiskelija Aada on toinen tämän vuoden sitsitoimareista, ja kotoisin Kouvolasta. Baarimikkona työskentelevä Aada on asiantunteva lisä tapahtumatiimiin. Elintarviketieteiden opiskelussa häntä kiinnostaa erityisesti elintarviketurvallisuus ja lainsäädäntö.

Tapahtumatiimiin Aada lähti mukaan jo viime vuonna biletoimarin roolissa. Tapahtumien järjestely ja hallitustoiminta vei kuitenkin mukanaan ja tässä sitä taas ollaan. Sitsit ovat luonnollisesti lemppari opiskelija tapahtuma eli mikä olisi parempaa, kuin päästä itse järkkäämään ne. Tänä vuonna olemme keksineet monta hyvää uutta sitsi-ideaa eli stay tuned!

Niinkuin moni muukin lipidi, Aada urheilee vapaa-ajallaan paljon. Jos häntä ei löydä salilta tai tenniksestä, hänet löytää todennäköisimmin ystäviensä kanssa viiniltä. Aada odottaa innolla, että pääsee järjestämään lipideille ja muille viikkiläisille taas kerran unohtumattomia bileitä!

Emmi Mäkinen
Liikuntatoimihenkilö

Emmi opiskelee elintarviketieteitä 4. vuotta. Lipidin lisäksi Emmi on Sisussa ja MMYL:ssä eri tehtävissä. Urheilu on tärkeä osa Emmin elämää, koska hän pelaa futsalia naisten liigassa.

Liikuntatoimarina Emmi haluaa päästä jakamaan iloaan liikuntaan muiden opiskelijoiden kanssa, yhteisöllisyyttä unohtamatta. Emmi oli vuonna 2021 Lipidin joukkueessa VM-kisoissa, josta hänellä on parhaita muistoja. Kyseinen kisa innosti kokeilemaan järjestötoimintaa. Emmin mieleen ovat jääneet myös viime keväiset Sikajuhlat.

Jos Emmillä olisi rajattomasti resursseja, hän veisi Lipidit viikon retriitille johonkin lämpimään joogan, meditoinnin, terveellisen ruoan ja rentoutumisen äärelle (ja ehkä myös juhlimista). Emmi odottaa vuodelta 2024 liikuntakokeilujen järjestämistä, muissa Lipidin tapahtumissa toimimista ja valokuvaamista.

Milla Tammivuori
Kulttuuritoimihenkilö

Milla opiskelee elintarviketieteitä myös 4. vuotta. Milla on toiminut Lipidissä aikaisempina vuosina liikunta- ja kulttuuritoimihenkilönä sekä tiedottajana. Hän nauttii Lipidissä toimimisesta paljon, ja haluaa siksi jaktaa mukana! 

Milla tykkää vapaa-ajalla tanssia ja liikkua luonnossa. Viime aikoina hän on lukenut paljon hömppäkirjoja ja käynyt lempeässä joogassa. Mukavia flow-tiloja Millalle tuo myös erilaiset taide- ja käsityöprojektit. 

Parhaita muistoja Lipidin tapahtumista Millalla on aikaisemmilta vuosilta on Pakin talolta sekä vuosikurssit sekaisin että orientoivilta viikoilta. 

Jos Millalla olisi rajattomasti resursseja, hän haaveilee Lipidin jäsenistön viemisestä useamman ruokalajin kokkikurssille. Hallitusvuodelta 2024 hän odottaa Lipidin yhteisöllisyyttä, sekä jäsenten innostumista hänen järjestämissä aktiviteeteissa.

Janita Alitalo
FOOD-toimihenkilö

Janita on Lipidin FOOD-toimihenkilö vuonna 2024. Hänellä on käynnissä tällä hetkellä ensimmäinen maisterivuosi elintarviketieteissä ja maataloustieteissä. Hän halusi tähän pestiin, koska hän on uusi Lipidi ja omaa jonkinlaista näkökulmaa siitä, millaista on aloittaa opinnot ja päästä mukaan ainejärjestötoimintaan vasta maisterivaiheessa. Hän haluaa siis saada muualta tulleet maisterivaiheen Lipidit paremmin mukaan meidän toimintaan ja saada kaikki tuntemaan olonsa tervetulleiksi! Aiempaa hallituskokemusta Janitalla on Sampsa ry:stä ja SISU ry:stä, tällä hetkellä hän on SISUn puheenjohtaja.

Vapaa-ajalla aika menee totta kai ainejärjestöjuttujen parissa, mutta nauttii myös muun muassa ruoanlaitosta, thainyrkkeilystä, ulkoilusta ja kuntosalilla käymisestä! Ja random fakta Janitasta on se, että hänen lempieläin on mangusti.

Taisha Navarrete Vuorikoski
Sometoimihenkilö

Taisha on 20-vuotias elintarviketieteiden opiskelija ensimmäistä vuotta. Hän työskentelee baristana osa-aikaisesti ja tanssii myös flamencoa aktiivisesti. Sometoimarin pestiin Taisha haki, sillä sosiaalinen media on tuttu ja turvallinen, koska kokemusta samanlaisista hommista löytyy. Erityisesti pestissä kiinnostaa visuaalisen luovuuden käyttäminen.

Taishan vapaa-ajan kiinnostuksen kohteita ovat erilaiset sanapelit, keittiössä innovointi ja käsityöt. Taishan lempiruokiin mahtuisi monia, mutta gochujang tofu taitaa viedä paalupaikan niistä. Mieluusti hän matkaisi paljon maailmalla kiertäen unelmakohteitaan esim. Costa Ricaa sekä Vietnamia.

Natalia Periainen
Sometoimihenkilö

Natalia on 3. vuoden opiskelija ja toimii tänä vuonna Lipidin toisena sometoimarina.

Sometoimarina hän haluaa vaikuttaa positiivisesti jäsenistön kokemukseen Lipidin somekanavista, sekä tuoda Lipidin toimintaa esille alasta kiinnostuneille ihmisille. Somekanavien ylläpito ja Canvalla taiteilu onkin hänelle jo entuudestaan tuttua, sillä hän lähtin Lipidin hallituksen toimintaan mukaan jo fuksivuonna tiedottajan roolissa.

Vapaa-ajalla Natalian löytää todennäköisemmin jäähallilta taitoluistelukilpailujen tuomaripaneelin takaa, sillä kilpajäät jätettyään luistelu on edelleen vahvasti lähellä sydäntä🩵⛸️ Hän tykkää myös käydä salilla ja viihtyy erilaisten pallopelien, erityisesti tenniksen, parissa . Hauska fakta Nataliasta on se, että hän rakastaa hillosipuleita yli kaike

Elias Kangas
Kv-toimihenkilö

Elias on 22-vuotias ruoantuotannosta kiinnostunut 2. vuoden elintarviketieteiden opiskelija. Viime vuonna fuksivastaavana toiminut Elias haki tämän vuoden Kv-vastaavaksi, sillä kansainvälisyys on hänelle tuttua. Kansainvälisen kulttuurin rakentaminen Viikissä myös kiinnostaa häntä.

Vapaa-ajalla Elias tykkää erityisesti kiipeillä ja tehdä kehonpainoharjoitteita, jotka ovat jääneet nyt tauolle olkapäävaurion takia. Näiden lisäksi hän tykkää pelailla ja uutena innostuksena hän on löytänyt ruoanlaiton.

Eliaksen lempipokemon on Lotad, sillä se osaa piiloutua hyvin veteen ja on hieno. Vaihtoehdoista Viikin kirjastossa tai EE-talossa asumisesta Elias valitsisi mielummin Viikin kirjaston. Se on hänelle kotoisa ja tuttu paikka, onhan hän ollut siellä töissäkin. Lisäksi Viikin Prisma sijaitsee vieressä.

Elias Turunen
ETYO:n päätoimittaja

Elias on neljännen vuoden opiskelija ja erittäin innokas toimija opiskelijajärjestöissä, mutta ensimmäistä kertaa Lipidin toiminnassa mukana. ETYO-lehden toimittajan virka kuulosti kivalta Eliakselle ja hänellä onkin kokemusta fuksioppaan kirjoittamisesta.

Vapaa-aika Eliaksella kuluu rakkaan koripallon kanssa ja salilla treenatessa. Eliaksen mukaan Lipidi on parempi kuin muut järjestöt, koska lipidin toiminnassa saa aina herkku naminami ruokaa.

Saku Kosunen
Tilatoimihenkilö

Saku on toisen vuoden opiskelija, joka on valinnut tilatoimarin pestin intohimoisena poikkitieteellisten haasteiden ystävänä. Hänellä on kokemusta lipidin hallituksessa sihteerinä toimimisesta fuksivuotenaan ja nyt hän odottaa innolla luovaa panostaan uudessa roolissaan.

Vapaa-aikanaan Saku nauttii opiskelijatapahtumista, saliharjoittelusta ja kiipeilystä. Sakulle Lipidin värit tuovat mieleen auringonnousun meren takaa, joka kuvastaakin uuden alkua.

Hallitus 2023 esittäytyy

Hallitus on jälleen vaihtunut. Jatka lukemista, jos sinua kiinnostaa, ketkä toimivat Lipidissä vuonna 2023:


Enna Märjenjärvi
Puheenjohtaja

Lipidin puheenjohtajan saappaisiin astuu vuonna 2023 Enna. Neljännen vuoden ETK-opiskelijana hänellä on runsaasti kokemusta Lipidin toiminnasta niin kampuksella kuin sen ulkopuolellakin. Järjestöaktiivimme on ollut hallitustoiminnassa excuvastaavan ja sihteerin tehtävissä. Opiskelijaedustajana hän on toiminut koulutusohjelmassa ja liitossa. Kahden vuoden tuutoritausta ja aktiivinen tapahtumiin osallistuminen selittävät osaltaan, miksi Enna tietää ja tuntee useiden vuosikurssien väkeä – näin ollen ymmärtäen sekä perinteitä että uusia avauksia. 

Italiassa vietetystä ajanjaksosta jäi opintopisteiden ja kokemusten lisäksi käteen kaipuu Soave-viineihin, mutta onneksi VBS:n toimintaa tunnetuksi tehneelle kulinaristille maistuvat myös kotimaiset panimotuotteet. Laatupuolen työtehtäviä odotellessa on hyvä nauttia aistinvaraisesta arvioinnista niin kokeellisen keittiön kuin pohjalaisten perinneruokien parissa.

Pedanttista pohjatyötä tekevä ja taitavasti tehtäviä delegoiva puheenjohtajamme tarjoaa hallitukselle hyvät lähtökohdat asioiden hoitamiseen omatoimisesti, mutta apua on tarjolla aina. Aamuyöhön töiden teko ei myöskään ole Ennalle vierasta, oli kyse sitten ryhmätyön lähdemuotoilun viimeistelystä tai 600 voileivän valmistuksesta krapulaisille aamiaiseksi, yhteiset asiat tulee aina hoidettua. 21 maan halki matkannut puheenjohtajamme suorittaisi sekä opinnot että aj-hommat mieluiten palmujen alta etelän lämmöstä, mutta niiden puutteessa Viikkiläinen peltomaisema kelpaa, ainakin seuraavaan äkkilähtöön saakka.

Tapio Yrjänäinen
Varapuheenjohtaja

Varapuheenjohtajan roolissa meillä on tänä vuonna Tapsa. Tapsa on tokan vuoden elintarviketieteilijä ja entisen elämän teekkari, jonka voi huomata myös kaksivärisistä haalareista. Intohimona häneltä löytyy kokkailu niin sivubisneksenä kuin grundimenojen jälkeisenä aktiviteettinakin. Viime vuoden taloudenhoitajalla pysyy tatsi rahan käsittelyssä, aika näyttää millaisen teltan ja uudistetun toimiston hän lipidille taikoo. Tapsa on sanavalmis, helposti sosialisoituva ja mukana ideassa kuin ideassa.

Elintarvikkeissa lähellä sydäntä ovat tekniikkaa vaativat valmistusmenetelmät, Aasiasta kotoisin olevat maustekastikkeet ja käymismenetelmillä valmistetut opiskelijabudjetille liian kalliit virvokkeet. Opinnoissa uutuustuotteiden kehittäminen kiinnostaakin Tapsaa. Vaikka alkuperäisesti Tapsa ei pääkaupunkiseudulta olekaan, on hän kiinteästi integroitunut Viikkiin näiden vuosien aikana. Voit törmätä häneen keittiössä niin sitseillä, banketissa kuin sillikselläkin, hoitaen homman ammattimaisesti ja täydellä ainejärjestönsä luotolla. VPJ tukee hallitusta omalla panoksellaan, eikä ole epäilystäkään, etteikö Tapsa antaisi täyttä panostustaan tänäkin vuonna.


Saku Kosunen
Sihteeri

Lipidin tämän vuoden sihteerinä toimii ensimmäisen vuoden opiskelija Saku. Saku halusi lähteä mukaan hallitustoimintaan heti fuksina, koska hän halusi päästä vaikuttamaan siihen, millaista toimintaa Lipidi järjestää jäsenilleen. Opinnoissa Sakun suosikkeja ovat tähän mennessä olleet pakkausteknologia ja elintarvikekemia.

Vapaa-aikaa Saku viettää kiipeilysalilla ja kesäisin ulkokallioilla kiipeillen. Hänet löytää todennäköisesti myös lähes mistä vain opiskelijatapahtumasta. Tiesitkö, että Sakun lempijälkkäreitä ovat raikkaat smoothiet?

Hanna-Sofia Karhula
Taloudenhoitaja

Tämän vuoden Lipidin taloudenhoitajaksi valittiin kolmannen vuoden opiskelija Hanna-Sofia, joka on jo kolmatta vuotta mukana hallitustoiminnassa. Hanna-Sofialle taloudenhoitajan rooli oli ilmeinen valinta, koska hän on opinnoissa kiinnostunut kuluttajiin ja talouteen liittyvistä asioista. Tulevaisuudessa hän haluaisi työskennellä elintarvikemarkkinoinnin parissa.

Hanna-Sofia pitää muun muassa matkustamisesta, retkeilystä ja liikunnasta. Arkisin hän viettää aikaansa kirjastolla, erilaisissa opiskelijatapahtumissa sekä crossfit-salilla. Jollekin voi tulla yllätyksenä, että kakut, erityisesti porkkanakakku, on Hanna-Sofian lempparijälkkäri.


Elias Kangas
Fuksivastaava

Vuoden -23 fuksivastaavamme kiinnostui alun perin elintarviketieteistä arvatkaapa minkä – no ruuan vuoksi! Erityisesti prosessointiin liittyvien asioiden opiskelu kiinnostaa Eliasta. Fuksivastaavaksi Elias lähti vähän yllättäen, vaikkakin ainejärjestöhommat kiinnostivat kyllä. Kuluvan fuksivuoden toistaiseksi parhaaksi muistoksi Elias nimeää syksyn vujut – eikä ihme. 

Vapaa-aika kuluu liikkuen ja pelaillen. Elias ei ole vieras kiipeilyseinillä tai pururadoilla, säästä riippuen. Kehonpainotreenailija nimeää lempiruuakseen riisin ja kanakastikkeen – makean perään hän ei niinkään ole.

Kerttu Saukkola
Tapahtumavastaava

Alkujaan Karkkilasta lähtenyt Kerttu suuntasi Viikkiin elintarviketieteiden perässä. Vuosia Viikissä on kertynyt  sen verran, että kandikin on jo työn alla. Elintarviketieteiden mestariksi ei välttämättä rahkeet vielä riitä, mutta maisteriksi kylläkin. Kerttu aikoo luultavasti suunnata elintarviketieteiden maisteriohjelmaan, eli ihan tuttuihin hommiin. 

Tapahtumavastaavaksi Kerttu haki tapahtumatiimissä oltuaan, kun kuuli uusista tuulista tämän pestin toteutuksessa. Persoonallisuudessakaan ei Kerttu jätä kylmäksi, sillä harvat voivat allekirjoittaa omaavansa kolme eri lempiväriä, eli tietenkin ruskea, vihreä sekä musta. 

Ladonlukosta Kertun voi löytää lounastamasta, joskin myös muualta Viikin ravintoloista, ovathan ne kaikki laadustaan tinkimättömiä. 

Kertun mielestä vesi on märkää, vain silloin kun sitä on paljon.


Roope Koski
Työelämä- ja yrityssuhdevastaava

Roope on paljasjalkainen Helsinkiläinen ja hän opiskelee ensimmäistä vuotta elintarviketieteitä. Lipidin toiminnassa Roopea kiinnostaa mahdollisuus toimia opiskelijoiden ja yritysmaailman välisenä linkkinä, jonka vuoksi hän lähti toiseksi työelämä- ja yrityssuhdevastaavan pestiin. Kokemusta vastaavanlaisista hommista häneltä löytyy aikaisemmista liiketalouden opinnoista ja työtehtävistä sponsorihakemusten parissa, joten Lipidin sponsorihankinta on turvallisissa käsissä.

Excursioita Roope järjestäisi mielellään erilaisiin panimoihin ja ulkomaan excursion kohteena voisi olla esimerkiksi jokin saksankielisistä maista.

Roopen kiinnostus oluen valmistukseen ja siihen liittyviin valmistusprosesseihin innoitti hänet opiskelemaan elintarviketieteitä. Vapaa-ajalla oluenvalmistuksen lisäksi hän käy mielellään laskettelemassa tai muuten urheilemassa. Yhteistyö muiden järjestöjen kanssa on lähellä Roopen sydäntä, sillä toimiihan hän myös VBS:n puheenjohtajana.

Loviisa Kovalainen
Työelämä- ja yrityssuhdevastaava

Loviisa on Tampereelta kotoisin oleva toisen vuoden Lipidi ja toimii tänä vuonna Lipidin toisena työelämä- ja yrityssuhdevastaavana. Kokemattomana tehtävään ei tarvitse ryhtyä, sillä aikaisempaa kokemusta on kertynyt viime vuodelta ekskursiovastaavan tehtävästä! Uusi hallitustehtävä, jossa yhdistyy ekskursiovastaavan ja pr-vastaavan tehtävät, tarjoaa siis mukavan tasapainon tuttua vanhaa, kuin myös mahdollisuuden oppia uusia asioita!

Loviisa kiinnostui elintarviketieteistä alunperin kuultuaan, että jossain on olemassa työpaikka, jossa suklaan maistelu on arkipäivää! Loviisa on innokas tutustumaan uusiin elintarvikealan yrityksiin ja haluaa toimia aktiivisena linkkinä Lipidien ja yritysten välillä!

Aino Porkkala
Oikos-vastaava

Oikoksen asioista tänä vuonna valittiin huolehtimaan Aino Porkkala. Ainon tavoitteena on tuoda tulevana vuonna oikoslaisia ja lipidejä paremmin yhteen. Kukapa parempi tähän hommaan kuin Aino, jolla on tällä hetkellä menossa  ensimmäinen maisterivuosi Human Nutrition and Food-Related Behaviour -ohjelmassa, mutta on suorittanut kandiopintonsa elintarviketieteissä osallistuen aktiivisesti Lipidin tapahtumiin! 

Ainon voi löytää kampukselta kirjastosta tai EE-talolta Oikoksen ja Virin yhteiseltä kertsiltä. Vapaa-aikanaan hän nauttii niin liikunnasta, musiikista, kuin ystävien ja poikaystävänsä seurasta hyvän ruoan kera. Aino ei kuitenkaan tyydy vain tuttuun ja turvalliseen, vaan kokeilee rohkeasti uusia elintarvikkeita ja ravintoloita! Oikos-vastaavan pesti onkin nyt varsin toimeliaissa käsissä.

Katriina Kostiainen
Opintovastaava

Katriina toimii hallituksessa jo toista vuotta opintovastaavana! Hän viihtyi viime vuonna opintovastaavan kengissä ja kokemusta hallitustoiminnasta on kertynyt myös tapahtumatiimin jäsenenä. 

Katriinalla on ensimmäinen maisterivuosi meneillään elintarviketieteiden maisterissa ja häntä kiehtoo erityisesti elintarviketurvallisuus. Hänellä on lisäksi sivuaineena kotieläintieteitä, joten hän osaa varmasti myös neuvoa ja antaa vinkkejä sivuainevalinnoissa! Haaveena hänellä olisi yhdistää työelämässä mikrobiologiaa, elintarviketurvallisuutta ja -teknologiaa. 

Vapaa-aika kuluu koirien kanssa touhutessa ja uppoutuessa äänikirjojen maailmaan. Katriinan löytää kampukselta useimmiten EE-talon kertsiltä, koska kahvinkeitin, mikro ja hyvä seura!


Aada Koivu
Biletoimihenkilö

Ensimmäisen vuoden opiskelija Aada on toinen tämän vuoden biletoimareista, ja kotoisin Kouvolasta. Baarimikkona työskentelevä Aada on asiantunteva lisä tapahtumatiimiin. Elintarviketieteiden opiskelussa häntä kiinnostaa erityisesti elintarviketeknologian kehitys ja uudet innovaatiot.

Tapahtumatiimiin Aada lähti mukaan toisen biletoimarin Ilonan houkuttelemana, mutta tapahtumien järjestäminen olisi kiinnostanut mahdollisesti muutenkin. Hän odottaa innolla erityisesti Jellyjen järjestämistä. Tulevan vuoden bileistä tuleekin varmasti upeat, sillä Aada oli mukana syksyllä 2022 fuksitoimikunnassa järjestämässä pikkujouluja. 

Niinkuin moni muukin lipidi, Aada urheilee vapaa-ajallaan paljon. Jos häntä ei löydä salilta, hänet löytää todennäköisimmin ystäviensä kanssa viiniltä. Aada odottaa innolla että pääsee järjestämään lipideille ja muille viikkiläisille unohtumattomia bileitä!

Ilona Torvinen
Biletoimihenkilö

Ensimmäisen vuoden opiskelija Ilona on tämän vuoden toinen biletoimari. Hän on kotoisin Helsingistä, mutta nykyään hän majailee Espoossa. Elintarviketieteiden opiskelussa häntä kiinnostaa mikrobiologia ja ravitsemustiede. Ilonan räiskyvä ja menevä persoona tuo suuren lisän tämän vuoden tapahtumatiimiin.

Ilona lähti mukaan tämän vuoden tapahtumatiimiin, koska hän tykkää itsekin käydä eri tapahtumissa ja näin ollen vaikuttaa niiden ohjelmaan. Ilona oli mukana myös viime syksynä 2022 fuksitoimikunnassa ja suunnitteli muun muassa upean haalarimerkin lipidin pikkujouluille.

Ilona tykkää urheilla monipuolisesti vapaa-ajallaan. Urheilun lisäksi hän harrastaa eri käsitöitä ja viihtyy ystäviensä kanssa. Ilona odottaa myös innolla tulevan kevään ja syksyn tapahtumia ja niiden järjestämistä!


Helmi Rihko
Sitsitoimihenkilö

Uuteen pestiin, eli sitsitoimariksi, hyppää Helmi! Juhlatunnelma nousee kattoon ja järjestelyt sujuvat muitta mutkitta, kun tämä vanha sitsikonkari pääsee vastaamaan sitsitoiminnasta. 

Toista vuotta elintarviketieteitä opiskeleva Helmi oli jo viime vuonna Lipidin hallituksessa luomassa uutta ja ylläpitämässä perinteitä. Hän on ollut ja on edelleen monenlaisessa yliopiston toiminnassa mukana niin Vaasassa kuin Viikissäkin. Hänet löytää myös HYY:n edustajistosta. Kaiken tämän vauhdikkaan tapahtuma- ja järjestötoimintaelämän keskellä hän ennättää myös labraan mm. tutkimaan elintarvikkeita ja laskemaan liuoslaskuja, mikä on hänelle mieluista. 

Helmiltä voi sitsilaulun lisäksi kysyä melkeinpä mitä vain opiskelijaelämästä ja tulet saamaan neuvoja sekä tietämystä. Hänet tunnistaa ihanasta ja nauravaisesta meiningistä ja löytää varmasti tapahtumasta kuin tapahtumasta. Hän on oikea helmi!

Anna-Maria ”Ansku” Kaatonen
Sitsitoimihenkilö

Toinen uusista sitsitoimareista on Annamaria, tuttavallisemmin Ansku. Ansku opiskelee toista vuotta elintarviketieteitä ja on tunnettu loistavista ruoanlaittotaidoistaan, onhan hänellä kokin koulutus. Sitsien maukkaat ruoat ovat siis Anskun käsissä varmat. 

Vaikka akateemista ikää ei vielä Anskulla hirveästi ole, on hän ehtinyt käydä enemmän erilaisissa tapahtumissa niin Viikissä, kuin esimerkiksi Otaniemessäkin, kuin moni koko opiskeluaikanaan. 

Ansku on pirtsakka, välittävä ja innostuva tyyppi, jonka sanaan voi aina luottaa. Lipidin lisäksi tämä olutintoilija on myös Viikki brewing societyn toiminnassa mukana. Sillä vähällä vapaa-ajallaan, mitä Anskulle opintojen, tapahtumien ja järjestöhommien myötä jää, harrastaa hän flamencoa!


Katri Ylisalmi
Kulttuuritoimihenkilö

Katri on Vaasasta Helsinkiin muuttanut ensimmäisen vuoden FOOD-maisteriopiskelija. Opinnoissa häntä kiinnostavat varsinkin erilaiset fermentaatiot ja pakkausteknologia. Aikaisemmin Katri on toiminut Oikoksen sihteerinä ja ollut mukana myös ekskursiotoimikunnassa.

Kulttuurivastaavana Katri haluaa järjestää hengähdystaukoja arjesta ja sellaista tekemistä, johon ei ehkä muuten tulisi lähdettyä. Katrin vapaa-aika kuluu käsitöiden ja kirppiksillä kiertelyn parissa. Katri haaveilee myös saaristossa asumisesta.

Sandra Kivimäki
Liikuntatoimihenkilö

Sandra on Pohjanmaalta kotoisin ja hän opiskelee elintarviketieteitä toista vuotta. Sandraa kiinnostaa erityisesti ravitsemustiede, mutta tähän mennessä lempikurssi on löytynyt mikrobiologian laboratoriotöistä. 

Sandra innostuu kaikesta urheiluun liittyvästä ja liikunta onkin arjessa paras tapa rentoutua. Juokseminen on Sandran suurin intohimo. Sandra vetää kaveriporukalleen kimppatreenejä salilla ja tykkää myös houkutella kavereitaan kokeilemaan erilaisia asioita kuten avantouintia. Nyt Sandra pääsee hyödyntämään energiaansa Lipideihin ja järjestämään liikuntamahdollisuuksia opiskelun vastapainoksi.


Elina Pentinmäki
KV-toimihenkilö

Tämän vuoden kv-vastaavana toimii ulkomailla lukioaikana asustellut Elina! Elina on toisen vuoden opiskelija joka jo fuksivuotenaan toimi Viri Lactiksen kv-vastaavana – miksipäs ei siis jatkaisi samassa virassa Lipidissä. Koska homma oli jo ensimmäisenä vuonna niin kivaa, niin toinen vuosi menee varmasti samoissa tunnelmissa! Myös kv-tuutorina toimineen Elinan tavoitteena on järjestää vaihtareille matalan kynnyksen tapahtumia ja saada lipidit ja vaihtarit minglaamaan enemmän.

Kun Elina vaihtaa vapaalle niin hänet voi löytää lenkkipolulta tai salilta, ja hänen lempipuuhiaan on myös matkustelu ympäri maailmaa.

Maija Kumpulainen
FOOD-toimihenkilö

Maija on aloittanut Viikissä vuonna 2017 ja tällä hetkellä opiskelee elintarvikekemian maisteriohjelmassa. Kokemusta hallitustoiminnasta Maijalta löytyy useammastakin pestistä, sillä kandiaikana hän on toiminut biletiimissä ja sihteerinä. Vaikka lipidihommat piti olla jo lopetettu, löytyy Maijalta vielä intoa uusiin tehtäviin ja haasteisiin! 

Vapaa-ajalla Maija tykkää harrastaa monipuolisesti ja kokeilla uusia juttuja – tällä hetkellä tehden metsästäjän asua keskiaikafestareille. Myös liikunta on saanut Maijan innostuksen ensimmäistä kertaa elämässään ja hänet voikin bongata Kumpulan Unisportilla muutama kerran viikossa.


Serafiina Uusihakala
Sometoimihenkilö

Lipidin uuden sometiimin toinen urhea vastuuhenkilö on Helsinkiläinen Serafiina, joka saattaa reagoida myös käytettäessä nimeä Sera.  Sera on 4. vuoden maisteriopiskelija, elintarviketieteiden kandi, mutta suorittaa parhaillaan mikrobiologian maisteriohjelmaa.  Mikrobiologian labra osoittautui yhdeksi mielenkiintoisimmaksi kurssiksi kandi vuosina, mutta myös kemia kuuluu Seran lempi aiheisiin.  

Sera toimii lisäksi Agronomiliiton promoottorina, joten kokemusta löytyy opiskelijoiden asioiden hoitamisesta.  Vapaa-ajalla Seran voi löytää esimerkiksi hyvistä ravintoloista, Uffista tai jopa Tiedekulmasta.  Seran voi tunnistaa upeasta tyylistä, tai hassun hauskoista vitseistä, joita tulemme varmasti myös näkemään Lipidin somessa tänä vuonna!

Wilhelmina Mäntylä
Sometoimihenkilö

Sometiimin toinen puolisko Wilhelmina on Helsinkiläinen neljännen vuoden opiskelija. Koulussa Wilhelminaa kiinnostaa kemia ja labratyöt, jonka takia hän valitsikin maisterivaiheessa elintarvikekemian opinnot. Labran ulkopuolella hänet löytää voimistelutreeneistä, mökiltä, tai helmikuun jälkeen Italiasta nauttimassa opiskelijavaihdosta.

Wilhelmina/Helmi/Miinu/Wili tunnetaan kavereiden kesken ei pelkästään monesta lempinimestään, vaan myös nokkeluudestaan, intohimostaan ja tietenkin esteettisitä Instagram-postauksistaan! Hän odottaa innolla mitä Lipidin ensimmäinen sometiimi saa aikaiseksi.


Milla Tammivuori
Tiedottaja

Vuoden 2023 tiedottajana toimii 3. vuoden opiskelija Milla. Tiedottajan tärkein tehtävä on pitää jäsenet ajan tasalla Lipidin asioista yhdessä sometoimareiden kanssa. Tiedottajan rooliin Milla päätyi halusta pysyä perillä Lipidin tapahtumista ja mahdollisuudesta auttaa tapahtumissa matalalla kynnyksellä. Aiempina vuosina Milla on vastannut Lipidin liikuntatoiminnasta ja kulttuuritoiminnasta. 

Liikunnan ja kulttuurin eri muodot näkyvät Millan harrastuksissa vaihtelevasti eri tavoin. Viime aikoina Millan arkea on piristänyt harkat keväällä esiintyvän Viikki-speksin tanssitiimissä. Milla nollaa ajatuksensa parhaiten luonnossa ja huomaa hakeutuvansa vesistöjen äärelle. Opintojen myötä Millan arvostus ruokaa kohtaan on kasvanut ja toiveena olisi tulevaisuudessa keksiä lisää keinoja ruokahävikin vähentämiseksi.

Emmi Mäkinen
ETYO-lehden päätoimittaja

Päätoimittaja vuosimallia 2023 on elintarviketieteitä 2,5 vuotta opiskellut Emmi. Järjestötoiminnan Emmi aloitti SISU:n mediatoimihenkilönä, jonka jälkeen hän on jatkanut erilaisiin kiinnostaviin tehtäviin.

Emmi odottaa innolla ETYO-lehden koostamista. Erityisen motivoivana hän pitää oman sekä lukijoiden tietämyksen laajentamista elintarvikealasta.

Hallitus 2022 esittäytyy

Vuosi 2022 on polkaistu käyntiin ja samalla Lipidin hallituksen kasvot ovat jälleen päässeet vaihtumaan. Tässä ovat Lipidi ry:n hallitusesittelyt vuodelle 2022:

Anni Sipilä
Puheenjohtaja

Lipidin vuoden 2022 hallituksen kapellimestarina toimii Anni Sipilä. Anni on kolmannen vuoden opiskelija ja on ollut mukana järjestötoiminnassa fuksivuodesta asti, tiedottajan ja fuksivastaavan rooleissa.

Excel-taulukoinnin mestarina tunnetulta Annilta löytyy excel kaikkeen mahdolliseen, ja Anni tuleekin johtamaan hallitusta huumorintajuisella ja järjestelmällisellä otteellaan. Annin puheenjohtajavuoden tavoitteena on parantaa entisestään yhteydenpitoa järjestön ja jäsenistön välillä.

Ainejärjestötoiminnan ja opintojen ohella Annin vapaa.aika jakautuu Spotifyn, Netflixin ja Turun Saariston välille. Lempparileffat-excelin ykkössijalta löytyy Inception. Turun saariston kasvatin lempiruokaa ei suinkaan ole mikään siirappinen saaristolaisleipä, vaan karjalanpiirakat!

Sanni Turunen
Varapuheenjohtaja

Varapuheenjohtajaksi Lipidi saa tälle vuodelle Sannin. 4. vuoden opiskelijana osaamista on jo ehtinyt kertyä, viimeisimpänä esimerkkinä edellisvuoden rahakirstunvartijana toimiminen.

Monitaiturina tunnettu Sanni sopiikin vpj:n tehtävään mainiosti, koska pestiin kuuluu paljon ”ei-kenenkään-hommia” ja mahdollisuuksia kehittää järjestön toimintaa monelta suunnalta.


Puheenjohtajan kanssa tiiviissä yhteistyössä Sanni pääsee paimentamaan hallituslaisten laumaa, jossa intoa ja osaamista tarvitaankin. Tehokasta oma-aloitteisuutta tullaan varmasti näkemään myös Sannin pilotoidessa Lipidin hankintojen/varastojen ylläpitojärjestelmää ja hallituksen viestintää uudistettaessa. Urheilullinen taloustietäjämme odottaa varmasti Lipidiin puhaltavia muutoksen tuulia, yhteisöllisyyttä ja hauskanpitoakaan unohtamatta.

Helmi Rihko
Sihteeri

Helmi on Lipidin vuoden 2022 sihteeri ja opiskelee elintarviketieteitä ensimmäistä vuotta. Hän on paljasjalkainen helsinkiläinen, vaikka välillä osoite on ollutkin Vaasassa ja vuoden ulkomaillakin. Huolimatta siitä, että elintarviketieteilijänä hän on vasta fuksi, ei opiskelijaelämä ole vierasta.

Aiemmat kauppiksen opinnot saattavatkin olla syynä Helmin kiinnostukseen hallinnollisia asioita kohtaan. Ei ole kuitenkaan epäilystäkään, ettei Helmi olisi nykyään täysverinen elintarviketieteilijä, löytyyhän häneltä oma hapanjuurikin! Ja tietysti on vielä myös se seikka, että hän on työskennellyt jo pitkään Fazerilla. Eivätköhän tämän vuoden sihteerinhommat ole siis luotettavissa käsissä.

Tapio Yrjänäinen
Taloudenhoitaja

Lipidin taloudenhoitajan saappaisiin hyppää tänä vuonna Tapio eli tuttavallisemmin Tapsa. Hän on entinen teekkari Tampereelta, joka halusi vaihtaa teknisen fysiikan elintarviketieteisiin. Vaikka Tapsa lähtee fuksina mukaan Lipidin toimintaan, ei hän suinkaan ole vasta-alkaja hallitushommissa.

Kokemusta häneltä löytyy niin järjestötoiminnasta, kunnallispolitiikasta kuin yrittäjänä toimimisestakin, eikä rahojen pyörittely ole uusi asia Tapsalle. Tämä illalliskutsuihin ja musiikkiin vapaa-aikansa kuluttava monitoimimies on siis oiva valinta Lipidin taloudenhoitajaksi.

Tapsa odottaa tulevalta hallituskaudelta, että pääsee hyödyntämään omaa osaamistaan muiden eduksi. Vaikka hän on idearikas ja osaava hallitustoimija, arvostaa hän silti suorapuheisuutta ja muiden kehitysehdotuksia. Ennen kaikkea Tapsa haluaa järjestötoiminnan kautta mahdollisuuden päästä vaikuttamaan omiin ja kanssaopiskelijoiden asioihin.

Katriina Kostiainen
Opintovastaava

Katriina on kolmannen vuoden opiskelija, joka on kotoisin Uudestakaupungista ja toimii tänä vuonna Lipidin opintovastaavana.

Hallitustoimijana Katriina on vanha konkari, olihan hän viime vuonna Lipidin tapahtumatiimissä! Opintojen suunnittelu ei ole helppoa ja Katriina onkin kuluneiden opiskeluvuosien saatossa saanut suunnitella, selvitellä ja pohtia omia opintojaan oikein olan takaa.

Tästä syystä Katriinalle on kertynyt paljon tietoa elintarviketieteiden opinnoista, jota hän mielellään opintovastaavana levittää helpottaakseen muiden hops-tuskia. Hän ehti myös jo harjoitella opintovastaavan hommia viime syksynä auttaessaan fukseja ETK-010 -kurssin vertaisopettajan roolissa. Silloin kun hän ei auta kanssaopiskelijoitaan opintoasioissa, Katriina puuhailee koiriensa kanssa ja unelmoi pääsevänsä vielä joskus taas lypsämään lehmiä.

Johanna Rytkönen
Kansainvälisyysvastaava

Monikielinen Johanna on 23-vuotisen elämänsä varrella saanut useita ulkomaalaisia kavereita ja kokemusta vaihto-oppilaana olosta. Johanna sopii Lipidin kv-vastaavan rooliin niin hyvin, että hän jatkaa roolissaan toista vuotta. Viime vuoden paras muisto vaihtareiden kanssa syntyi kv-pikkujouluissa joulutorttujen ja pipareiden parissa. Uusiin vaihtareihin Johanna pääsee tutustumaan kv-tuutorina.


Vaihtareiden tunteminen helpottaa heille suunnatun ohjelman järjestämisessä ja tiedottamisessa. Kansainvälisyys heijastuu myös Johannan harrastuksiin, joihin kuuluu kielten opiskelu, Bachatan tanssiminen, ulkoileminen ja kavereiden kanssa hengailu. Opiskelujen suhteen Johannan mielessä ovat tällä hetkellä tuotekehitys, elintarvikeyritysten toiminta, vastuullisuus ja ruokahävikin vähentäminen. Tulevalta vuodelta Johanna toivoo tapahtumia, joissa vaihtarit ja Lipidit voisivat tutustua toisiinsa paremmin.

llona Hulshof
Fuksivastaava

Ilona on sekä toisen vuoden opiskelija että hallituslainen. Omana fuksivuotenaan hän lähti heti hallitustoimintaan mukaan tapahtumatiimiin ja tänä vuonna Ilona jatkaa fuksivastaavana.

Uudesta roolistaan hän odottaa eniten uuden oppimista sekä tutustumista uusiin ihmisiin. Ihan kaikkia salaisuuksiaan Ilona ei heti kättelyssä paljasta eikä myönnä omaavansa salaisia taitoja, mutta sen verran selviää, että hän puhuu hollantia.

Parhaimmista muistoista opiskeluajalta kysyttäessä Ilonalla iskee valinnanvaikeus, vain yhtä on hankala valita. Juusto ja viini ilta sekä tuutorointi keräävät kuitenkin kunniamaininnat. Ilonan määrätietoisen asenteen ansioista ensi vuoden fuksit pääsevät varmasti hyvin Lipidin toimintaan mukaan, oppimaan Viikin saloista sekä ennen kaikkea esittelemään haalareitaan joissa komeilee lukuisat sponsorit.

Natalia Periainen
Tiedotusvastaava

Vuoden 2022 tiedottajana toimii Jyväskylästä kotoisin oleva Natalia!  Hän on ensimmäisen vuoden opiskelija ja tällä hetkellä kiinnostuksen kohteena Natalialla on elintarviketieteissä erityisesti elintarvikekemia.

Tiedottajaksi Natalia lähti puhtaasta mielenkiinnosta ja mahdollisuudesta tehdä Lipidin tiedotuksesta, mediasta ja yleisilmeestä selkeämpää.  Tulevana vuonna ei ole myöskään mahdotonta, että Lipidille tulisi oma TikTok-tili. 

Vapaa-ajalla Natalia nauttii varsinkin talvisaikaan talviurheilulajeista.  Erityisesti taitoluistelu on lähellä Natalian sydäntä ja hän nollaa ajatukset tuomaroidessaan taitoluistelukisoja. Natalia on täsmällinen, tunnollinen ja nopeasti tavoitettavissa oleva henkilö.  Lipidin tiedottajan tehtävä on siis turvallisissa käsissä tänäkin vuonna.

Loviisa Kovalainen
Ekskursiovastaava

Tampereelta kotoisin oleva Loviisa on ensimmäisen vuoden opiskelija ja toimii tänä vuonna Lipidin ekskursiovastaavana. Lipidin hallitukseen Loviisa lähti hyvän yhteishengen innoittamana, sekä kiinnostuksesta käytännön yritystyöhön ja sen tuomiin haasteihiin.


Vapaa-ajalla Loviisaa vauhdittaa mm. kiinnostus erilaiseen spontaaniin toimintaan, kuten erilaisten urheilulajien kokeiluun. Pulaa ruuasta tai spontaanista toiminnasta ei ole ainakaan Loviisan ekskuille tiedossa, sillä ideoita yrityskohteista löytyy Loviisalta varmasti jokaiselle sormelle.


Taffelin sipsitehtaalle Ahvenanmaalle, Turun saaristoon, vaiko Etelä-Ranskaan viinireitille? Loviisan energisen ja määrätietoisen asenteen ansiosta Lipidin ekskursiot ovat tänäkin vuonna varmoissa käsissä!

Jussi Hildén
Liikuntavastaava

Lipideitä tänä vuonna liikuttaa pitkän urheilutaustan omaava kolmannen vuoden opiskelija Jussi Hildén. Aktiivisena ihmisenä Jussi järjestää kesät talvet kavereilleen koristreenejä ja yhteislenkkejä sekä on vapaa-ajallaan innokas kokeilemaan uusia lajeja. Viime syksynä VM-kisoissa Lipidin riveissä urakoinut Jussi nauttii mielellään Espanjan auringon alla valmistettua paellaa.

Hiljattain todetun ylirasitustilan takia Jussin omat urheilut jäävät levon vuoksi väliin, mutta hän on sitä suuremmalla innolla järjestämässä tapahtumia ja lajikokeiluja muille! Kenties jäsenistön villeimmätkin lajitoiveet toteutuvat?

Milla Tammivuori
Kulttuurivastaava

Milla, Lipidin uusi kulttuurivastaava, on toisen vuoden elintarviketieteiden opiskelija, jota kiinnostaa elintarvikealan monipuolisuus ja esimerkiksi ruokahävikin vähentäminen. Lipidille Milla on tuttu vuoden 2021 liikuntavastaavana, jolloin hän järjesti monipuolisesti liikuntatapahtumia niin etänä kuin ulkona.

Kulttuurivastaavana Milla aikoo ottaa samanlaisen asenteen ja järjestää matalan kynnyksen päivätapahtumia, jotka tällä kertaa liittyvät kulttuuritoimintaan. Jos raha ei olisi este, järjestäisi Milla korkeatasoisen kokkauskurssin huippukokin johdolla. Millaan törmää parhaiten opiskelijatapahtumissa tai uusien liikuntalajien kokeilutunneilla.

Francesca Åström
Vuosijuhlavastaava

Francesca on kuudennen vuoden opiskelija ja hänellä lähtee viides hallitusvuosi käyntiin. Hän on toiminut aiemmin mm. ekskursiovastaavana, kulttuurivastaavana, sekä MMYL:in vujuvastaavana, joita ei valitettavasti päästy järjestämään.

Lipidin vujuvastaavaksi Francesca sopii hyvin, sillä hän rakastaa järjestää juhlia ja erilaisia tapahtumia sekä järjestötoiminnassa, että vapaa-ajalla ystäville. Omien sanojen mukaan isojen vujujen järkkääminen tuntuu niin kuin loppukaneetilta. Francescan vahvuus on, että hän osaa katsoa tapahtumia kokonaisuutena samanaikaisesti, kun hän työskentelee pienten yksityiskohtien kanssa.

Tällä tiedolla, taidolla ja kokemuksella jäämme odottamaan, kuinka upeat Lipidin 60-vuotisjuhlat Francesca loihtii.

Alisa Judin
Oikos-vastaava

Kolmannen vuoden opiskelija Alisa on tämän vuoden Oikos-vastaava! Hän oli viime vuoden mukana Oikoksen toiminnassa, ja nyt Oikos-vastaavan pesti kiinnosti, koska siinä pääsisi yhdistämään sekä Oikoksen että Lipidin toiminnassa mukana olemisen.

Opinnoissa Alisaa kiinnostaa erityisesti ravitsemus ja ruoan yhteys terveyteen. Vapaa-ajallaan hän tykkää ulkoilla ja kesällä mökkeillä. Alisa pitää myös hyvästä ruoasta ja herkuttelee esimerkiksi blineillä.

Hanna-Sofia Karhula
ETYO-lehden päätoimittaja

Hanna-Sofia on toisen vuoden opiskelija ja jo toista vuotta Lipidin hallituksessa: viime vuoden tapahtumatiimiläinen toimittaa tänä vuonna ETYO-lehden!

Hanna-Sofiaa kiinnostaa etenkin elintarviketalous ja kestävä ruoantuotanto, joten muun muassa näistä aiheista saattaa olla mielenkiintoisia urapolkuja tämän vuoden numerossa.

Kirjoittamisen lisäksi Hanna-Sofia tykkää liikunnasta, muun muassa crossfitista ja lenkkeilystä. Vapaa-aikaa Hanna-Sofia viettää myös leipoen. Hanna-Sofian keittiössä valmistuu muun muassa herkullista porkkanakakkua.

Fiona Jantunen
Tapahtumatiimi

Fiona on toisen vuoden opiskelija eli pahamaineisen koronasyksyn fuksi joten korona on hänelle velkaa useamman tapahtuman ja hän odottaa innolla että pääsee korjaamaan tilanteen.

Elintarviketieteisiin Fionan toi kiinnostus ravitsemuksesta ja elintarvikkeista, joista eniten häntä kiinnostavat viljat ja palkokasvit. Mikä myös selittänee hänen mieltymyksensä aasialaisiin tofuruokiin ja leipomiseen. Hänen muita harrastuksiaan ovat kuntosali, jooga ja hyvät kirjat.

Fiona päätti lähteä hallitukseen ja tapahtumatiimiin koska hän haluaa tehdä tulevasta vuodesta tapahtumarikkaan kaikille lipideille.

Volter Kaitila
Tapahtumatiimi

Volter on Helsingistä kotoisin oleva ensimmäisen vuoden opiskelija, joka lähti heti fuksivuonna mukaan lipidin tomintaan ja on osa tämän vuoden tapahtumatiimiiämme!

Volter löysi elintarviketieteiden opinnot sattumalta viime keväänä ja päätti hakea opiskelemaan, kuten monet lipidit, rakkaudesta ruokaan ja ruoanlaittoon.

Ruoanlaiton lisäksi Volterin harrastuksiin kuuluvat uinti, kuntosali sekä kiipeily. Volter on tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana ainejärjestötoiminnassa ja hän on luottavainen, että tulevasta hallitusvuodesta tulee hauska koronasta riippumatta.

Kerttu Saukkola
Tapahtumatiimi

Kerttu on toisen vuoden elintarviketieteiden opiskelija ja ensimmäistä kertaa Lipidin hallituksessa. Siitä huolimatta erilaisten tapahtumien järjestäminen on jo tuttua hänelle. Kerttu onkin täydellinen valinta tapahtumatiimiin, sillä hänellä pysyy langat helposti näpeissään. 

Osaavista käsistä löytyy myös taiteellista puoltakin ja salaisena haaveena olisikin maskeeraajan tai muotoilijan työt. Tällä hetkellä hän on Glitternistillä töissä ja Kertun voikin bileissä tunnistaa säkenöivästä glittermeikistä. 

Koronafuksina hänellä on tuplasti halua järjestää tapahtumia ja toivoo, että opintojen mukavammatkin puolet pääsisivät näyttäytymään. Tällä hetkellä vapaa-aika kuluu pitkälti alle puolivuotiaan italian vesikoiran pennun, Aatoksen kanssa touhuten. 

Keittiön puolella Kerttu erityisesti pitää leivosten ja ruokien koristelusta, mutta taitaa myös itse ruuan valistuksen kuten erinomaisen maistuvan kasvislasagnen ja makeista bravuuri on ehdottomasti juustokakku.

Rosa Haavisto
Tapahtumatiimi

Ekan vuoden opiskelija ja vuoden 2022 tapahtumatiimin jäsen Rosa löysi elintarviketieteet sattumalta – kuten moni meistä – Opintopolusta. Tulevaisuuden ala herätti kiinnostuksen monipuolisuudellaan. 

Tyytyväisenä valintaansa sekä hyvin Viikkiin kotiutuneena Rosa päätti lähteä tapahtumatiimiin mukaan järkkäämään mahtavia tapahtumia, bileitä ja hengailuja, jotta Viikki ja Lipidi olisivat mahdollisimman kotoisia kaikille. Korona-aika jatkuu ja jatkuu, mikä lisää haastetta biletiimille, mutta yhdessä tekemistä kaipaava Rosa lähtee uuteen vuoteen mieli avoimena!

Vapaa-ajallaan Rosa latailee akkuja luonnossa reippaillen, keittiössä hyörien ja koira kainalossa sohvalla löhöillen. Vallitseva tilanne on pistänyt jäihin monia matkustelusuunnitelmia, mutta uusia löytyy kunhan korona hellittää! Onneksi kotoa löytyy Arttu-koira, joka on vienyt Rosan sydämen (ja sängyn jalkopään).

Ruokalajeista Rosa valitsee jälkkärin, etenkin jos se on jäätelöä. Ikuisuustavoitteena onkin kokeilla mahdollisimman montaa jäätelömakua.

Tervetuloa uusille opiskelijoille!

Onnea uudesta opiskelupaikasta ja elintarviketieteiden valinnasta!

Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi elintarviketieteiden opiskelijaksi koko hallituksen puolesta! Olen koostanut sinulle infopaketin nimeltä Lipidi-info, johon olen koonnut olennaisia asioita alaan ja Lipidin ainejärjestöön liittyen. Pääset lukemaan uusimman Lipidi infon täältä ja vanhemmat löytyvät julkaisujen alta täältä nettisivuilta.

Hyvää kesää ja nähdään syksyllä!
Muru, Lipidin tiedottaja

Hallitus 2021 esittäytyy

 

Vuosi on vaihtunut ja niin on myös Lipidin hallitus. 2020 on saatu vihdoin pakettiin ja nyt pidetään sormet ristissä, että saadaan vuonna 2021 nähdä toisiamme livenä! Tälle vuodelle on tiedossa paljon mielenkiintoisia tapahtumia ja vuorossa on esittelyt niiden takana pyörivistä ihmisistä.

Tässä Lipidi ry:n hallitusesittelyt vuodelle 2021:

 

Theresa Natri Puheenjohtaja

Theresa tuttavallisemmin Tessa on kolmannen vuoden elintarviketieteiden opiskelija ja Tessalla on jo monta vuotta kokemusta Lipidin hallitustoiminnasta. Tessaan törmätessä aina löytyy juteltavaa ja se tekeekin Tessasta helposti lähestyttävän. Tessan omin sanoin korona mahdollisti hänelle karkaamisen sienimetsään ja täyttämään pakastimen metsän herkuilla!

 

Roope Raitanen Varapuheenjohtaja

Roope on kolmannen vuoden elintarviketieteen opiskelija ja toista vuotta mukana Lipidin hallituksessa. Roope vaikutti viime vuoden hallituksessa emäntänä, minkä jälkeen varapuheenjohtajaksi siirtyminen tuntui luonnolliselta askeleelta. Roope tykkää oluesta ja musiikista, ja vapaa-ajallaan tämä rento tyyppi soittaakin bassoa Stunted City -nimisessä bändissä ja panee olutta kotona. Roope toimii myös VBS:n puheenjohtajana tänä vuonna.

 

Hanna-Mari (tuttavallisemmin Hanni) Saalo Sihteeri

Lipidin sihteeriksi päässyt elämyksiä rakastava Hanni huiputtaa tuntureita intohimoisesti. Hanni toimi vuonna 2020 liikuntavastaavana, minkä ansiosta Lipidiläisiä pääsi ruskaretkelle Kolin henkeäsalpaaviin maisemiin. Kesällä ostettu tuliterä pyörä innostaa Hannia bikepacking reissuille. Jos koronaa ei olisi, Hannin voisi bongata ulkomaan matkalta Euroopasta tai Aasiasta.

Retkeilyn ja matkailun lisäksi lemmikkieläimet saavat tärkeän paikan Hannin sydämestä. Tie Hannin sydämeen käy myös jätskin kautta.

Elämässä Hannin lempikliseenä toimii ”kaikki järjestyy”. Sama motto mukautuu myös jatkuvasti muuttuvaan työelämään, joka liittyy Hannin tapauksessa mahdollisesti tuotekehitykseen.

 

 

Sanni Turunen Taloudenhoitaja

Sanni on kolmannen vuoden opiskelija ja ensimmäistä kertaa mukana Lipidin hallituksessa. Sannilla on jo kokemusta hallitustoiminnasta, onhan hän Agronomiliiton opiskelijavaliokunnan puheenjohtaja vuodelta 2020. Taloudenhoitajan pesti sopii Sannille erityisen hyvin, sillä hänellä on aitoa kiinnostusta talousasioihin. Kandin jälkeen Sanni tavoittelee kauppis-paikkaa, minkä uskon onnistuvan sillä hän on tavoitteellinen, määrätietoinen ja kulkee kohti omia unelmia. Sanni on iloinen tyyppi, jonka positiivisuus tarttuu helposti kanssa opiskelijoihin. Vapaa-ajalla voit bongata Sannin salilta treenaamassa.

 

Ira Karanko Opintovastaava

Ira on kolmannen vuoden opiskelija ja kolmatta vuotta mukana Lipidin hallituksessa. Hänellä on jo kokemusta biletiimissä toimimisesta ja KV-vastaavan tehtävästä.

Ira etsii sitä oikeaa maisterilinjaa ja harrastaa sen takia WebOodin lukemista. Hän neuvoo jo kavereita opintojen suhteen, ja on nyt valmis avustamaan koko Lipidiä. Opinto-oppaan perusteellinen tuntemus tekeekin Irasta osaavan opintovastaavan!

Opinnoissa Ira on kiinnostunut kemiasta ja töissä hän kerää käytännön kokemusta sulatejuuston keittämisestä. Tulevaisuudessa häntä kiinnostaisi työskennellä tuotekehityksen tai laadunvalvonnan parissa ja hän tekee mielellään vaihtelevia töitä.

Vapaa-ajalla Irasta saa seuraa kaikenlaiseen höntsäliikuntaan, niin lenkille, salille kuin luistelemaankin.

Ira tykkää kokeilla uusia reseptejä ja hänellä on 150-vuotias ruisjuuri.

Iran paras neuvo yliopisto-opintoja varten on muistaa verkostoitua ja pyytää apua. Iralta saa ainakin pyytää neuvoa mihin vain opintoihin liittyvään! Hän tietää, jossei vastausta, niin ainakin keneltä kysyä!

 

Johanna Rytkönen Kansainvälisyysvastaava

Uusi Lipidin KV-vastaava on Johanna Rytkönen. Hän on elintarviketieteiden fuksi, mutta ei aivan niin kokematon yliopistomaailmassa. Johanna opiskeli vielä viime lukukaudella espanjan kieltä ja oli Setenta ry:n varapuheenjohtaja. KV-vastaavan rooli onkin hänelle varsin luonteva, sillä erilaiset kielet ja kulttuurit ovat lähellä hänen sydäntään. Johanna odottaakin innolla tutustumista uusiin ihmisiin ja erilaisten tapahtumien järjestämistä toimen tiimoilta.

Elintarviketieteiden pariin Johannaa vetivät erityisesti alan mahdollisuudet vaikuttaa tulevaisuuden ongelmien ratkaisuun. Johannan kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat myös erilaiset ruokavaliot ja kuten monen muunkin elintarviketieteilijän kohdalla biologian ja kemian soveltaminen käytäntöön on KV-vastaavamme mieleen. Nyt opintojen alkuvaiheessa mielenkiintoisimmilta vaikuttavat elintarviketeknologian ja aistinvaraisen tutkimuksen aihealueet.

Kaikkia elintarviketieteilijöitä yhdistää yleensä ruoka ja siksi lopuksi onkin aivan olennaista tietää, että kotimaisista herkuista Johanna nauttii mieluisimmin korvapuusteja, tai oikeastaan mitä vain pullia ja kulturellimmalta ruokapuolelta korkeimpaan arvostukseen nousee espanjalainen perunamunakas eli tortilla de patata.

 

Anni Sipilä Fuksivastaava

Turusta kotoisin oleva Anni on toisen vuoden opiskelija, joka hoitaa fuksivastaavan pestiään kokeneen tuutorin varmoin ottein. Fuksivastaavamme sydäntä lähellä, fuksien lisäksi, on rikossarjat, leipominen, neulonta ja tanssi. Silloin kun Anni ei ole pitämässä fukseistamme huolta, hän on todennäköisesti parhaassa paikassa minkä maan päältä löytää: Turun saaristossa.

 

Janina Lehtimäki PR-vastaava

Janina on toisen vuoden elintarviketieteiden opiskelija ja hän on ensimmäistä vuotta Lipidin hallituksessa. Elintarvikkeet eivät olleet Janinalle mikään mysteeri ennen opiskelujen alkua, sillä hän on myös ammatiltaan kokki! Jo ensimmäisenä opiskelusyksynään Janina suuntasi Uppsalaan PM-kisoihin, missä hän nappasi mukaan kasan mitaleja. Reissaaminen on muutenkin lähellä Janinan sydäntä, ja hänen on vaikea pysyä Suomessa, sillä aina on päästävä jonnekin. Korona pisti matkustelulle toisaalta stopit, mutta positiivisena asiana, nyt hänellä on aikaa hallitushommille!

 

Muru Torikka Tiedotusvastaava

Vuoden 2021 tiedottajamme Muru on oikea moniosaaja ja joka paikan höylä! Murun seurassa ei Lipidien tarvitse pelätä henkensä edestä, sillä Murulta löytyy taustaa sairaanhoitajan hommista. Vuoden -19 hallituksessa Muru osoitti huikean kielitaitonsa KV-vastaavan pestissä, joten tämän vuoden tiedotuksista ei varmasti jää uupumaan monikielisyyttä!

Näiden ominaisuuksien lisäksi Muru on persoonaltaan energinen ja hänen hymynsä näkeekin yleensä jo satojen metrien päästä. Muru viihtyy paljon luonnossa ja hänestä löytyy varmasti lenkkiseuraa esimerkiksi Paloheinän poluille tai Lipidin lenkkiringin osanottajaksi!

Vaikka aloitammekin vuoden 2021 poikkeusoloissa, voimme olla varmoja, että Lipidin tiedotus ei tästä kärsi, kun oma tehopakkauksemme Muru on puikoissa!

 

Enna Märjenjärvi Ekskursiovastaava

Enna on toisen vuoden opiskelija, joka toimii tämän vuoden hallituksen ekskursiovastaavana. Pohjanmaalata lähtöisin oleva Enna on matkustellut paljon paitsi Suomessa VR:n vakioasiakkaana, myös ulkomailla. Maita on kertynyt peräti 19, sekä työkokemusta matkaoppaana toimimisesta Espanjassa! Lempiruokaa hänelle on kaikki korianteri+lime -kombolla ja harrastuksia muun muassa reseptilistan kokoaminen puhelimen muistiinpanoihin. Opinnoissa Ennalle hauskinta on nippelitiedon kerääminen ja jakaminen eteenpäin. Tämän pestin ohella Enna on myöskin koulutusohjelman johtoryhmässä.

 

Hanna-Sofia Karhula  Tapahtumatiimi

Hanna-Sofia on ensimmäisen vuoden opiskelija ja osa tämänvuotista tapahtumatiimiämme! Hanna-Sofia päätyi elintarvikealalle innostuttuaan lukiossa kemiasta, sekä ravitsemuksesta. Vapaa-ajallaan Hanna-Sofia pitää metsässä ja meren rannalla lenkkeilystä, käydä salilla, sekä leipoa. Omana lempileivonnaisenaan hän pitää porkkanakakkua. Opintojen alussa Hanna-Sofian veti mukaan hallitukseen sen ulospäin säteilevä hyvä henki ja tapahtumatiimiin vielä toive siitä, että saisimme korona-ajan loputtua varmasti kivoja tapahtumia järjestettyä.

 

Ilona Hulshof Tapahtumatiimi

Ilona on ensimmäisen vuoden opiskelija ja tämän vuoden tapahtumatiimiläinen, joka löysi elintarviketieteet ravitsemustieteiden kiinnostuksen kautta. Lipidin hallitukseen hän lähti rohkeasti jo fuksivuonna mukaan tutustumaan uusiin ihmisiin ja oppimaan lisää hallitustoiminnasta. Kuten nimestäkin jo kuulee, Ilona on iloinen ja energinen tyyppi ja loistava lisä tapahtumatiimiin hänen aikaansaavan asenteensa ansiosta. Ilona on tiimissä viihtyvä ideanikkari, joka saa asiat hoidettua. Vapaa-ajallaan Ilonan löytää todennäköisimmin urheilun parista, tyypillisimmin CrossFit -salilta. Kuten kunnon elintarviketieteilijän kuulukin, hän viihtyy myös keittiössä ruoanlaiton parissa. Tulevaisuudessa Ilona haluaa löytää itsensä merkityksellisestä työstä, mahdollisesti ravitsemuksen parista. Tulevaan hallituskauteen Ilona suhtautuu kuten elintarviketieteiden opintoihin – avoimin mielin. Toiveissa siintää mahdollisuus päästä järjestämään taas live-tapahtumia, mutta Ilona klaaraa asenteellaan varmasti muitta mutkitta etätapahtumatkin. 

 

Miihkali Sieppi Tapahtumatiimi

Miihkali on 29-vuotias ensimmäisen vuoden opiskelija, joka rakastaa ruokaa ja myy sielunsa hyvälle jäätelölle. Jos haluat saada Miihkalin nauramaan, kokeile puujalkavitsiä! Vapaa-aikaansa hän viettää luonnossa ja kiipeillen. Haasteista pitävä Miihkali odottaakin jo, että tapahtumatiimi pääsisi kunnolla vauhtiin!

 

Katriina Kostiainen Tapahtumatiimi

Toisen vuoden elintarviketieteiden opiskelija Katriina Kostiainen on vuoden 2021 tapahtumatiimin jäsen. Katriina oli pestiin täydellinen valinta, sillä Katriinalla pysyy kaikki langat helposti käsissä ja hänellä on kokemusta niin baari- kuin tanssialaltakin. Hän on ollut Turun katutanssiyhdistyksen hallituksessa mukana, joten hallitushommat ovat hänelle jo jonkin verran tuttu juttu.

Tulevaisuudessa Katriinalla on kiinnostusta esimerkiksi terveystarkastatyyppisiin hommiin, joten tapahtumien ruokatarjoilut ovat varmasti hyvissä käsissä.

Miltä kuulostaisi päivä Linnanmäellä live-esiintyjien kanssa ja syödessä niin paljon hattaraa kuin haluat? Tällainen olisi yksi Katriinan unelmatapahtumista järjestää.

 

Onni Nyman ETYO-lehden päätoimittaja

ETYO:n päätoimittajana toimii tällä hallituskaudella viime vuoden biletiimistä tuttu Onni! Lukemisen ja kirjoittamisen parissa viihtyvä toisen vuoden opiskelija nappasi päätoimittajan pestin itselleen, kun totesi haluavansa jatkaa mukana Lipidin toiminnassa. Tämän lisäksi järjestöaktiiviin voikin törmätä esimerkiksi MMYL:n puheenjohtajan roolissa tai HYY:n edustajistossa. Mikäli järjestöhommilta jää aikaa muuhun (opiskelun lisäksi!), voi Onnin löytää puuhailemasta musiikin parissa. Opinnoissa parhaaksi asiaksi hän kokee monipuolisuuden, jonka varmasti moni muukin lipidi pystyy allekirjoittamaan. Tiesitkö, että Onnin lempiruoka on ratatouille?

 

Milla Tammivuori Liikuntavastaava

Uusi liikuntavastaavamme, aina aurinkoinen Milla on osoittautunut yhdeksi vuoden aktiivisimmista fukseista! Niin aktiiviseksi, että otti heti haltuun hallituksen aktiivisimman viran aktivoidakseen koko vuoden meitä jäseniäkin. Tapahtumasuunnitelmiakin on jo vino pino: miltä kuulostaisi vaikka lenkkihaasterevanssi viime kevään tapaan ja melontareissu? Huhun mukaan myös parin vuoden tauolla ollut perinteinen pesismatsi saattaisi tehdä paluun… Monipuolista menoa siis varmasti luvassa! Muuttuvien rajoitteiden puitteissa, vain luovuus on rajana lajikokeiluiden suhteen ja luovuuttahan Millalta löytyy! Kaikenlaisten taideprojektien ja diy-juttujen parissa vapaa-aikansa viettävän Millan sydäntä lähinnä oleva liikuntamuoto on tanssi, mutta myös jooga ja muut kehonhallinta-, kestävyys- ja voimatreenit sytyttävät. Kymmenen vuoden kuluttua Milla saattaa olla terveellisempien valmisruokien tuotekehittäjä tai pakkausasiantuntija, mutta tulevan kesän hän toivoo viettävänsä -kuten monet Lipidit perinteisesti ensimmäisinä kesinä- tuotannon tehtävissä.

 

Léda Vesmanen Kulttuuri- ja ohjelmavastaava

Leda toimii tänä vuonna Lipidin kulttuurivastaavana. Hän on tämän vuoden fuksi, mutta lähti koronan aiheuttamista hankaluuksista huolimatta reippaasti mukaan ainejärjestötoimintaan. Leda toivoo voivansa piristää koronan väsyttämiä opiskelijoita järjestämällä kivoja tapahtumia mahdollisuuksien mukaan. Kulttuurivastaavan listalla on jo ainakin leivontailta sekä nojatuolimatkailu. Leda tykkää laittaa ruokaa ja leipoa. Erityisesti hapanjuurileivonta on hänen mieleensä. Elintarvikealalla häntä kiinnostaisi tulevaisuudessa tutkia esimerkiksi eri maiden ja alueiden ruokakulttuurien eroja tai erilaisia ruokatrendejä. Leda harrastaa tanssia sen kaikissa muodoissaan ja tulette (toivottavasti) näkemään hänet tämän vuoden Viikki-speksissä! Autiolle saarelle Leda ottaisi mukaan riippumaton sekä veitsen ja kattilan.

 

Salla Kinnunen Oikos-vastaava

Salla on Lipidin konkarijäsen. Viime vuoden puheenjohtajuudesta hän siirtyy nyt uusille urille Oikos-vastaavaksi. Oikos siirtyi vuoden 2019 lopussa Lipidin alajaostoksi ja Salla on nyt ensimmäinen Oikos-vastaavan virkaa pitävä. Sallalle tämä ravitsemukseen liittyvä vastaavuus sopii erittäin hyvin, onhan hän ravitsemukseen suuntaava ja Marttaliitossa tällä hetkellä ruoan parissa toimiva.

Sallassa riittää virtaa ja hänet löytääkin lenkki- tai hiihtopolulta, Lipidin lenkkiringistäkin jaksaa pitää huolta. Tänä vuonna Salla pääsee luomaan omaa toimeenkuvaansa ja siihen energiaa tarvitaankin!

Asiaa vaalikokouksesta


Moikku!

💥Keskiviikkona 11.11. klo. 17-> valitaan Lipidille hallitus vuosimallia 2021. Jokainen Lipidi ry:n jäsen on oikeutettu vaikuttamaan hallituksen kokoonpanoon ja tätä lämpimästi suositellaankin. Eli saavu paikalle klo. 17 Zoomiin (linkki ja esityslista tuli 07/11/2020 sähköpostissa Salla Kinnuselta lipidi-listan kautta, eli jos et ole saanut sähköpostia, mutta kuulut Lipidiin, laita viestiä tiedottajalle kiia.heinonen (a) helsinki. fi)

Käy klikkaamassa itsesi ”osallistun” Vaalikokouksen tapahtumasivulla ja lukemassa ohjeet: https://fb.me/e/1EE5W6cAU 😍

Jos teillä on mitään kysyttävää esimerkiksi hallitusviroista, niin lähestykää nykyisiä hallituslaisia rohkeasti! ❤️


 

Lipidin hallitukseen 2021?

IN ENGLISH BELOW!

Moikka Lipidit!

Marraskuu pilkistää jo nurkan takaa ja sehän tarkoittaa sitä, että pian on aika valita Lipidille uusi upea hallitus vuodelle 2021!

Hallitustoimintaan voi lähteä mukaan, jos on Lipidin jäsen ja valmis saamaan uusia mahtavia kokemuksia! Hallitustoiminnassa oppii monia taitoja, jotka esimerkiksi näyttävät erityisen hyvältä CV:ssä ja ovat hyödyllisiä myöhemmin urallasi! Lisäksi hallituksessa pääsee oivasti verkostoitumaan muiden vuosikurssien opiskelijoiden kanssa.

Hallitukseen ilmoittaudutaan ehdolle tänä vuonna poikkeuksellisesti sähköisen lomakkeen kautta:
https://helsinkifi-my.sharepoint.com/:x:/g/personal/kinnsall_ad_helsinki_fi/ETTn8trtFnJIklRmvCqfdwQBRiM37d6hDfH7SWDQMlZhpw?e=IHTK9w

Lomakkeen toiselta välilehdeltä löytyy virkojen toimenkuvat. Fiiliksiä hallituslaisena olemisesta löydät myös meidän some-kanavilta Facebookista ja Instagramista, jonne olemme päivittäneet hallituslaisten esittelyjä kuluneiden viikkojen aikana! Jos sinulla herää mitään kysyttävää hallitusviroista, niin niistä saa ja kannattaa kysyä tämän vuoden hallituksen jäseniltä itseltään! Yhteystiedot löytyvät tämän linkin takaa:https://lipidi.fi/lipidi-ry/hallitus-2020/

Vaalikokous pidetään 11.11., joten aikaa ilmoittautua on siihen asti!

Lipidi ry:n hallituksen puolesta,
Salla Kinnunen
Hallituksen puheenjohtaja 2020

Hello all Lipidis!

November is right around the corner and that means that it’s soon the time to select a new amazing board for the year 2021!

All members of Lipidi can enroll in the board, you just have to be ready to receive many new awesome experiences! As a member of the board you will learn many skills that for example look very good in your CV and can help you later on in your life! Being a board member is also a very good way to connect with students from other classes.

This year the enrollment happens through this link:
https://helsinkifi-my.sharepoint.com/:x:/g/personal/kinnsall_ad_helsinki_fi/ETTn8trtFnJIklRmvCqfdwQBRiM37d6hDfH7SWDQMlZhpw?e=IHTK9w

In the form you will find information about different positions on sheet2. There is also great information about being a member of the board in our social media accounts in Facebook and Instagram! You can also contact the current board member sif you have any questions about the positions. You will find our contact details here:

Hallitus 2020

The elections will held on the 11th of November. You can enroll until then!

On behalf of the Lipidi ry’s board,
Salla Kinnunen
Chair

Lipidin tapahtumia syksyllä / Lipidi’s events during fall

 

 

Heippa kaikki Lipidit ja lipidinmieliset! 😎

Ensimmäinen periodi on saatu käyntiin ja fuksit mukaan elintarviketieteiden opintoihin. Vielä kerran, lämpimästi tervetuloa! 💕

Tapahtumista. Lipidi ry tulee jatkamaan HYY:n ja muiden ohjeistusten mukaan etätapahtumat edellä, opiskelijat turvassa pitäen. Olemme järjestämässä tapahtumia ulkona vielä kelien salliessa, turvallisesti ja vastuullisesti!

Autumn happenings by Lipidi (more information link to: Lipidi’s Facebook site

22.9. Lipidi x Oikos subdivision launch picnic 💕🍕🥂 (event is sheduled later at autumn)

24.9. Autumn meeting: please come and join us! (More info at Facebook)

25.9. Lipidi’s picnic sitsit (=event for drinking, eating, singing) //Event is happening outdoors: bring you own food, drinks and all other stuff, more info at Facebook) 🎉🍕🥂🍻🍇

27.9. Lipidi goes outdoors trip: location Sipoonkorpi (More info at Facebook)

30.9. MMYL: Viikki GB (More info at Facebook) 🥇🎉 

2.10. Lipidi goes Nuuksio Night Trail (event is FULL)

8.10. Board meets new students! 😍

 

WEEKLY: 

On Wednesdays: Lipidi goes running (More info ’Lipidi juoksee’ Whatsapp-group)

On Thursdays: Lipidi kertsikahvit (coffee break at Lipidi’s Discord-group)

On Monday (9pm-10pm)/On Thursday(5pm-6pm)/On Sunday(9pm-10pm): sports by MMYL (more info here)

Weekly Pomodoro sessions for group studying and making friends by HYY on Monday (10am-12am), Wednesday (1pm-3pm language:English) and Friday (10am-12am). (More info here: https://studies.helsinki.fi/ohjeet/artikkeli/ohjauskulma)

…….and so much more is coming! 😍

 

 

 

Tervetuloa uudet opiskelijat!

Moikka!

Onnea uudesta opiskelupaikasta ja upeasta valinnasta opiskelualaksi! Elintarviketieteitä opiskellessa pääset tutkimaan ruokaa ja sen komponentteja, ruokaan liittyvää ravitsemusta sekä opit ymmärtämään muun muassa kemiaa kaiken tämän takana! 

Toivotammekin sinut lämpimästi tervetulleeksi elintarviketieteiden opiskelijaksi Viikin kampukselle! Olen koostanut sinulle infopaketin nimeltä LIPIDI-INFO, johon olen koonnut olennaisia asioita alaan ja Lipidin ainejärjestöön liittyen. Pääset lukemaan LIPIDI-INFON täältä.

Syksyllä on edessä orientaatioviikko maailman kivoimpien tuutoreiden kanssa, jotka auttavat alkuun ja opastavat käytännön asioissa! Nyt saa vielä hetken nautiskella kesän aurinkoisista päivistä!  🙂

Terveisin Kiia, Lipidin tiedottaja

Kevättä kohti

Aurinko pilkistää pilvien välistä ja Lipidin riveissä ollaan innoissaan uusista kevään jäätelömauista! Vielä muutama viikko, niin puistot alkavat täyttyä iloisesta tunnelmasta ja EE-talon eteen parkkeeraa opiskelijoita nautiskelemaan auringosta! 🤩

Kevään aikana Lipidi järjestää monia erilaisia tapahtumia, joissa voit kohdata uusia ystäviä, löytää lukukavereita ja käydä korkealentoisia keskusteluita elintarvikekemiasta. Alla kuvaus eri kanavista. Jos haluat lisää tietoa kanaviin liittymisestä tai niissä tapahtumasi julkaisemisesta voit olla yhteydessä hallituksen tiedottajaan kiia.heinonen[a]helsinki.fi. 

  • Pääkanavana Lipidin  tapahtumien ilmoittamiseen on Facebook, sen ollessa niin valtavan hyvä ja toimiva alusta tapahtumille ja useiden opiskelijoiden tavoitettavissa. Nostamme Facebook-storeissa myös muiden MMYL:lin ainejärjestöjen upeita tapahtumia, joihin kannustamme poikkitieteellisesti opiskelijoita lähtemään. 
  • Lipidin sähköpostilistalla tulee olemaan niin Lipidin omia tapahtumakutsuja, tärkeää infoa, kevyempää sisältöä sekä ajankohtaisia elintarviketieteisiin liittyviä asioita. Toisinaan myös poikkitieteellistä sisältöä esimerkiksi tapahtumakutsuja MMYL:lin ainejärjestöjen avoimiin tapahtumiin.
  • Instagramissa on fiilistelyä tapahtumista sekä siellä nostamme Instagram-storeissa myös muiden MMYL:lin ainejärjestöjen upeita tapahtumia, joihin kannustamme poikkitieteellisesti opiskelijoita lähtemään. 
  • Lipidin Whatsapp-ryhmänä toimii Lipidi-meiningit, jossa saat tietoa Lipidin tapahtumista ja keskustella elintarviketieteisiin relevanteista asioista. 
  • Lipidin muita kanavia on  Lipidin LinkedIn-tili, josta löytyy myös ”Lipidi ry. työpaikat”-ryhmä, johon voit jakaa avoimia työpaikkoja. Vastaavanlainen ryhmä löytyy Facebookista samalla nimellä.

Maaliskuun tapahtumat

3.3. Lipidi juoksee, Viikki 🏃‍♂
10.3. Yhdistyksen vuosikokous  klo.16 🤩
11.3. Lipidi kaverisitsit klo. 18🍻
11.3. Lipidi juoksee, keskusta 🏃‍♀
12.3. Kertsikahvit, EE-talo klo.13:30☕
18.3. Viikin merkkimarkkinat🧵💠
18.3. Lipidi Game Night 😍                                                                                                        18.3. Lipidi juoksee, Viikki 🏃‍♂
19.3. Kertsikahvit, EE-talo klo.13:30☕
23.3. Lipidi goes lattarit 💃🏼🕺🏼
25.3. Excursio Helsingin Myllylle 🍞🌾
25.3. Lipidi juoksee, keskusta🏃‍♀
26.3. Kertsikahvit, EE-talo klo.13:30☕
31.3. Suomi Night 🤩
31.3. Excursio Goodiolle 😍


IN ENGLISH

Hi everyone! 

Spring is coming and there is a lot of events for every Lipidi student! You are welcome to join these.

  • The best way to find Lipidi’s events is our Facebook site.
  • Then please join our mailing list, through email-lists you got mails about happenings also from other student groups than Lipidi and also important notices about student life in Viikki campus. 
  • Lipidi has Instagram account also, please join there.
  • There is Whatsapp group about Lipidi events also, it’s private so ask link to join from board Communications Officer: kiia.heinonen[at]helsinki.fi
  • There is also LinkedIn account for Lipidi ry.
  • For searching and sharing job applcations there is three channels: In Facebook and LinkedIn: ”Lipidi ry. työpaikat” and also from email-list you can have email about open positions. 

Here is calender about Lipidi’s events on March:

3.3. Lipidi running group, Viikki 🏃‍♂
10.3. Board meeting open for everyone klo.16 🤩
11.3. Lipidi x friend sitsit klo. 18🍻
11.3. Lipidi running group, keskusta 🏃‍♀
12.3. Coffee break, EE-building klo.13:30☕
18.3. Come and buy your own pads to overalls, Viikin Merkkimarkkinat🧵
18.3. Lipidi Game Night 😍                                                                                                        18.3. Lipidi running group, Viikki 🏃‍♂
19.3.  Coffee break, EE-building klo.13:30☕
23.3. Lipidi goes dancing 💃🏼🕺🏼
25.3. Excursio to Helsingin Mylly 🍞🌾
25.3. Lipidi running group, Center🏃‍♀
26.3. Coffee break, EE-building klo.13:30☕
31.3. Suomi Night 🤩
31.3. Excursio to Goodio 😍